Sidor

23.6.2012

Juhannus saaristossa


Terkkuja Turun saaristosta tai oikeastaan Nauvosta! Täällä on hyvää olla :)
Pidin eilen viikon toinen lepopäivä/aerobinen päivä ja kävin kuten aina perjantaisin tunnin aamulenkillä siihen aikaan kun suuurin osa kaupungista nukkuu. Jotenkin onnistuin "nukkumaan pommi" ja heräsin vasta tasan viideltä kun yleensä olen ylhäällä jo varttia vaille ja jäin junnaamaan kotiaskarreiden parissa ennen kun pääsin ulos. lopputuloksena se että kello oli vasta puoli kahdeksan ennen kun olin saanut aamupala nassuun. Tarkoituksena oli lähteä 9.20 bussilla Nauvoon ja minulla oli siinä vaiheessa vielä kaikki eväät tekemätta ja laukku pakkaamatta joten tuli ihan saakelimoinen kiirre! DunderDea onnistui kuitenkin 30minuutissa valmistamaan kahden päivän ruoka-annokset ( siis kaikki erikseen tehtynä ja kaikki ainekset vakaan kautta), pakkaamaan 10kpl minigrip-pusseja erilaisilla jauheilla + tietty kaikki pillerit, pähkinäannokset, sojaliesittiniannokset ym. Aika bueno vauhti!! Taitaa olla minun henkilökohtainen ennätys... joten jos joku sanoo ettei ole aikaa elää terveellisesti niin nyt minulla on todistusaineistoa vastaväitteeseen. Tässä välissä heitin treenikamat (menen kotimatkalla Nauvosta salille) ja muut tavarat laukkuun.
Niin juu, löysin aamulenkillä kännykän kadulta. Se oli onneksi päällä ja soitin sen kanssa "iskä" nimisille numerolle saadaakseni yhteyttä omistajaan. Kävi niin hyvä säkä että iskä oli viettämässä juhannusta Paraisilla joka on matkan varrella Nauvoon ja sain annettua puhelin hänelle välipysäkillä Paraisilla. En ole nähnyt näin iloista ei humalassa olevaa suomalaista miestä pitkään aikaan, iskä tuli jopa halaamaan minua:D Tämähän ei nyt oikein ole käytäntöä Suomessa, siis että halataan ventovieraita keskellä päivää. Yllätyin todellakin positiivisesti tästä! Sain jopa pari kiitosviestä kännykän omistajalta myöhemmin illalla joka sattumalta itse vietti juhannusta Nauvossa. Hitsit kun tulee hyvä mieli tällaisista pienistä asioista!!
Otin oikein urakalla aurinkoa eilen kun aurinko kerrankin paistoi enkä ollut töissä tai salilla ja viikonlopuksi on luvattu sadetta. Lopputuloksena superpunainen Dea... Uuuups...
Nyt on aamupala syöty ja melkein kadehdin kaikki dieettaajia koska olo on kun tynnyri. Masussa on 60g kaurapuuroa (raakapaino), 10 g sojalesitiiniä, 5g suolaa, 200 g rahkaa, 1piltti, 2 dl majakeittoa, 15g protskusheikki, bcaa+l-glutamiinisheikki, biljoona pillereitä ja iso kuppi mustaa kahvia ja tietty pari lasia vettäkin. Onneksi pääsen myöhemmin Gym 2000iin pumppailemaan yläkroppaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.