Sidor

7.12.2013

Tamperereissu, kuntotsekki, pari tankkauspäivää, lepoa ja treeniä :)

Moikka! Nyt on tapahtunut niin paljon etten tiedä mistä aloittaisin... tai ainakin minun mielestäni on tapahtunut paljon :)

Aloitetaan vaikka torstain Tamperereissusta. Lähdettiin tuttuun tapaan Reetan kanssa ajamaan Manseen, mukana oli myös Reetan mies ja heidän koira Hugo. Olen Hugon virallinen rapsutuskone :)

Kun päästiin perille niin lähdin Fitfarmin toimistoon näyttämään Jarille kuntoa ja juttelemaan. No me juteltiin hiukan tulevia ja tsekattiin tytön kunto. Homma etenee kuulema suunnitellusti ja ollaan aikataulussa :) Sain pari tankkauspäivää. Minulla ei ikinä ole ollut tankkaus- tai vapasyöntipäiviä ja olen tosiaankin syönyt ruokavalioni mukaan pari vuotta joten tankkauspäivä jolloin saan syödä vapaasti hiilareita tietyn rajan sisällä (500g-800g hh) aiheutti melkoinen päänvaivaa tälle tytölle. Toki on kivaa kun saan syödä sitä himoitsemani riisipuuroa ja mandariineja mutta apua mikä valinnanvaraa!!! Tein kotiin tultuani tankkauspäiväsuunnitelma ja pistin se Jarille tsekattavaksi ettei homma mene ihan metsään, ei mennyt :) Ensi viikolla, joko ma tai pe, syön sitten aika paljon riisiä, riisipuuroa, pastaa, perunaa, hedelmiä, tuoremehua, hilloa ja kevytjäätelöä :) Ihan kiva vaihtelu! Veikkaan kuitenkin että on vielä kivempaa syödä normaalisti sen jälkeen ;)

Tunnistaako joku kuka on kuvassa? Tein valkulle joulukortin ja en voinut olla piirtämättä jouluBullia siihen :) 



Kuntotsekkin jälkeen oli äkkilähtö Wolfiin Teron jalkajumppaan. Se meni tuttuun tapaan ihan reisille ja sain kivasti kyytiä :) Lopussa oli tarkoitus kyykätä smithissä jollain Milosin spesiaalitavalla. Testattiin ensi ilman painoja jotta liikerata olisi oikea. Ei mennyt ihan putkeen... en päässyt edes alas koska jalat olivat niin hyytelöä siinä vaiheessa että tipuin suoraan lattiaan, se siitä :D

Tuli hiukan kiirre treenistä Riston käsittelyyn. Treeni loppui 16.45, jalat olivat niin täynnä verta että en meinanut päästä rappusista ylös pukkariin. Tarkoitus oli olla Zensessä klo 17... Jollain ihme tavalla ehdin suihkuun, vaihtaa vatteita, vetää eka palari ja kröhm kröhm... "juosta" Zenseen (oli hieno tunne kun jalat tärisivät kun seisoin liikennevaloissa:)), käydä vessalla ja sekoittaa toinen palari valmiiksi :D! Olin todella tyylikäs kun tulin perille ;) No, ei se mitään, pääsin hierontapöydälle ja puolen tunnin päästä oli aika juoda toinen palari jolloin pidettiin minuutin hierontatauko, sen jälkeen jatkettiin taas :) Ihan kiva rumba :D Oli aika väsynyt tyttö junassa matkalla kotiin sen jälkeen :)

Eilen, eli perjantaina kävin aamulla lenkillä ja lähdettiin sen jälkeen ajamaan siskoni ja äitini kanssa Houtskäriin mummon luokse. Siihen meni koko päivä mutta oli mukavaa olla perheen kanssa :) Kävin kyllä heitä hiukan sääliksi koska en puhunut muusta kuin riisipuurosta ja hillosta koko matkan aikana... Miten niin sekaisin tankkauspäivän suunnittelusta :D??  Minulla on joku sukkien kutomisvaihe päällä enkä pysty lopettamaan joten neuloin koko päivä. Kuvista näkyy miten paljon pidän lepopäivistä :D 


Välipala menossa




Tänään pääsin vihdoinkin takaisin salille jumppaamaan. Selkätreeni <3 Ei ne ilmeet ole sen parempia täälläkään :D





Sporttimekalta tuli taas pelastuspaketti, tällä kerralla tilasin Fastin latausjuoma Shockin uutusmakuja veriappelsiini ja energiajuoma, hitto että maistuvat hyvältä!!! Jos olette juoneet "vanhoja" makuja aikaisemmin niin voin kertoa että uutuudet ovat ihan eri planeetalta, ne maistuvat mehulta. Kannattaa kokeilla! Toinen hitti on Mannisen EAA+, tällä kerralla tuli pari purkkia hedelmäpunssin makuista jauhetta.





Ja jos väri on tällainen ei voi olla tykkäämättä juomasta :D!! Bonuksena saa kroppa anaboliseen tilaan ;)





Tällaista tällä kerralla. Saan yövieraita Tampereelta illalla, fitnesskäämp tiedossa taas :)

2 kommenttia:

  1. Mulla on vika kirsikan makuinen shocki menossa ja odotan kyllä sitä, että pääsen ostamaan noita uusia makuja! Toista olen testannut ja oli hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on tota kirsikan makuista jäljellä... :D Mutta kun noi muut ovat parempia niin en jaksanut odottaa että se loppuu :D

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.