Sidor

4.6.2013

Täällä menee hyvin :D

Heip! Täällä menee hyvin! Lasken päiviä ja viikkoja kevennettyyn viikkoon. Ei siksi että kaipaisin sitä niin paljon vaan siksi että yritän saada lepopäivät osumaan viikonloppuun jolloin minulla ei ole mitään menoja jotta voisin lähteä äidin luokse Nauvoon nauttimaan kesästä Turun saaristossa. Se taitaa mennä hiukan yli sallittu treenimäärä ja yritän tässä parhaalla tavalla kuunnella kehoa jos se jaksaa vetää täysillä siihen asti tai jos olisi järkevämäpää pitää ne lepopäivät just pilkulleen silloin kun niitä pitää. Huomaan kyllä että palauttavien viikkojen merkitys kasvaa tällä treenimäärällä ja on oltava tarkkana että kroppa saa aikaa palautua kunnolla. Onneksi se ei ole ihan tämän päivän murhe mutta ensi viikolla pitäisi jo tietää miten tehdä. Eiköhän minä pääsen johonkin ratkaisuun sen suhteen :)

Viikonloppu oli melko treenitäytteinen. Sain silti tungettua siihen paljon auringonottoaikaa puistossa ja olen oikeasti hiukan ruskettunut :) Nyt ei tarvitse nähdä vaiva sen eteen enää. Pääasia on ettei ole ihan vitivalkoinen, olen meinaa just siinä vaaravyöhykkeellä kun istun koko päivä töissä tai olen salilla joten en ole niin paljon ulkona. Pakotin eräs tiimikaveri ottamaan minusta pari kuvaa kun vedän ylätaljaa jotta saisin hiukan matskua tänne ja päivitetty bannerikuva. Huomasin että otin samanlainen kuva viime kesällä joten kuvista sai myös hyvät vertailukuvat. Pitää ehdottomasti ottaa samanlainen kuva ensi kesänä jolloin toivottavsati alkaa olemaan hiukan erottavuutta ja lisää lihasta syksyn kisoihin :)





Viime kesällä otettu kuva



Kokeilin eilen tehdä jalkatreeni "tyhjällä" vatsalla, eli ennen aamupala ja klo 05 aamulla. Ajattelin että on hyvää testata miten se menee kun kerrankin olen mennyt pyytämään niitä tuplatreenejä jaloille ja joudun vetämään eka päivän jalkatreeni just sillä tavalla jatkossa. Pelkäsin ettei paukut riitä jalkatreeniin mutta hyvin se meni. Toisaalta enhän minä treenaa ihan tyhjällä vatsalla vaikka en varsinaista aamupala syö mytta hiilareita ja aminohappoja tulee kyllä vedettyä ihan kiitettävästi joten homma ei millään päsee menemään katabolian puolella :) Tämä kuuluu myös kategorian tottumuskysymyksiä, eli totun kyllä treenaamaan jalkoja aamuyöllä :D Jos tahtoo niin pystyy ja minä tahdon aivan h***sti!!

Launataina olisi tarkoitus lähteä Tampereelle näyttämään kuntoa. Kävin minä Tampereella eilenkin :) ottamassa aurinkoa, tapaamassa yksi toinen tiimiläinen ja Ristolla kalvokäsittelyssä. Pääsyy lähdölle oli kalvokäsittely mutta oli myös hyvä sauma tehdä muutakin. Paikat olivat hyvässä kunnossa ja oli kuulema huomattavissa että olen putkirullailut ja venytellyt ahkerasti, toisaalta ei ole pitkä aika siitä että olin Ristolla viimeksi joten en ole ehtinyt saamaan aikaiseksi mitään hirveitä jumeja. Saan myös olla kiitollinen siitä että minulla on näin elastiset lihaskalvot, helpolla pääsen!

Olen myös innostunut tosta urheiluoikeudesta kunnolla, varsinkin sen alalohkoon kuuluvasta dopingoikeudesta ja dopingrikoksista! Olen saanut päähäni erikoistua siihen ja olen lukenut sitä viikonloppun aikana + ahminut oikeustapauksia. Saisi avustaa ongelmissa olevia urheilijoita ja kaiken huipuksi saisin yhdistetty työ ja intohimo, eli treeni :) Luulisi että aiheen asiantuntijoiden tarve kasvaa vuosi vuodelta joten nyt on kova hinku lukea! Ja lukemista riittää... :D

Ei mulla muuta tällä kerralla. Nauttikaa siitä että on tilaa treenata kun on näin nätti ilma!! Meidän salilla on ainakin toooodella rauhallista :) ja kuumaa....






4 kommenttia:

  1. Oli hauska törmätä eilen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Harmi ettei jäänyt aika jutella kun oli tiukka kalvokäsittelyaikataulu :(

      Poista
  2. Mä olin kyllä ulkona viidessä minuutissa, kun Risto vaan teippasi mun olkapään, mutta olit jo ehtinyt kadota sillä aikaa. Ehkä joku toinen kerta on aikaa jutellakin :-)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.