Sidor

19.7.2015

"Pidä pää kylmänä ja sydän lämpimänä" sekä tiimipäivä

Moikka :)

Meillä oli eilen FitFarmin tiimipäivä. Eilen huomasin myös ensimmäistä kertaa kunnolla sen mikä moni on kertonut dieetistä, eli tietynlainen tunneherkkyys. Tässä vaiheessa ei tarvita paljon, että oma mieli horjuu. Mottoni on pitkään ollut, ainakin yksi mottoistani "pidä pää kylmänä ja sydän lämpimänä" (tack Soffe <3). Eilen taisi mennä niin, että sydämmestä karkasi hieman lämpöä päähän. Tilanne korjaantui kuitenkin hyvin nopeasti ja nyt AC toimii jo yläkerroksessa :)






Toki joskus pitää pysähtyä ja miettiä mutta näillä aivoilla ei parane mietitä liikaa, ainakaan omaan dieettiin liittyviä asioita :D Parempi vaan hymyillä ja mennä eteenpäin :) Olen ajatellut niin paljon elämäni aikana, että se tekee oikein hyvää olla miettimättä muutaman viikon aikana.


Huppari Fit4You



Vaikka se kuinka kliseiseltä kuullostakin, niin fokus olennaiseen ja tavoite kristallin kirkkaana mielessä.  Minulla on aina ollut kova pää ja se on kieltämättä koventunut vuosien varrella, varsinkin viimeisen 1,5 vuoden aikana pitkän sairasteluputken, vielä pidemmän dieetin sekä muiden elämänmuutosten myötä. Mutta, kun tietää mitä haluaa, niin on helppo mennä sitä kohti esteistä ja mutkista huolimatta. 

No, ettei homma menisi liian kryptiseksi :D niin palataan siihen tiimipäivään. Viestiteltiin aamulla valmentajani kanssa ja ehdotin, että voisin mennä Harrille näyttämään kuntoa jotta Jari saisi hieman ulkopuolisen näkemystä vaakalukemani sekä kuntokuvien tueksi nyt kun hän sattuneista syistä (loma Kreikassa) ei itse pääse katsomaan sitä ennen 27.7. Elämä on helppo kun asuu FitFarmin toimiston naapuritalossa, menee noin 30 sekuntia kävellä sinne joten ekstempore tsekit onnaa helposti :)

Tsekin jälkeen lähettetiin Harrin kanssa kuvia, raporttia sekä analyysiä Kreikkaan. Hetken päästä tulikin ohjeita ensi viikolle. Hyvin pelaa tämä :D Ja hei, henkilökohtaisempaa valmennusta saa kyllä etsiä! Olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta työstä mitä valmentajani tekee eteeni. Jos minä painaan 100 lasissa niin kyllä valmennuskin miettii päänsä kipeäksi. Ei ihmettä, että parta on harmaantunut :D

Tsekin jälkeen Laura tuli kylään ja hetken päästä myös Freja. Meillä oli sattumalta samat topit päällä Frejan kanssa. Bettersin ihanat ja hieman löysät topit. Nämä ovat tarjouksessa Fit4Youlla!!!! Kannattaa hakea omansa pois :) Värejä on erilaisia ja toi teksti on sillai metalllinen, eli todella makea :D 


Nämä topit ovat Fit4Youlla tarjouksessa :D 



Tiimipäivä meni mukavasti mielettömän käsitreenin sekä ryhmäposerauksen merkeissä. Apua että kädet polttivat :D Istuin pukkarissa jälkikäteen ja yritin suoristaa niitä sekä saada tulipalo sammumaan :D Kiitos vaan Jounille sekä Mialle!!! Kyllä oli suonet pinnassa ja lihat täynnä painetta.

Meinasi vaan iskeä vaatekriisi ennen treeniä koska Fit4Youlta tuli kunnon vaatepaketti viikolla ja nyt on taas treenivaatteita jokaiseen lähtöön… Näitä housuja on jo pari kappaletta, pinkit sekä harmaat. T-paita punaisena ja pinkkinä. Miksi käyttää muuta kuin treenivaatteita :D



 



Alkuviikon vatsaläskitilanne. Kyllä, minulla on liian paljon aikaa nyt kun en saa treenata. No, tuli ainakin tehty sormipihtimittaus. Fiksu ihminen ei kertoisi muille tästä ja vähintään laittaisi siitä kuvia julkiseen blogiin :D






Tänään onkin viimeinen lepopäivä ja huomenna pääsen treenien pariin! 

Ja hei, harkitsetko valmennusta syksylle? Silloin kannattaa käydä tsekkaamassa mitä on tarjolla Thunder Training & Nutritionin sivuilta. Toteutetaan sinun unelma yhdessä :)! Valmennus onnistuu paikkakunnasta riippumatta. Ohjauksia saa Turussa, Tampereella sekä Helsingissä. Valmennus sijatsee Tampereella jossa myös valmentajatapaamiset sekä tiimipäivät tapahtuvat. Ei muuta kuin hakemukset soimaan niin tehdään tuloksia :)!!!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.