Sidor

11.12.2015

Lepopäivä ja herkullinen ruokaohje :)

Moikka :)

Olin eilen ihan hakattu parin treenipäivän jälkeen. Panostin kehonhuoltoon ja ilta meni lattialla, venyttelin siis :)






Bongasin pari verisuonta ja oli pakko ottaa kuvia :D Satun nyt vaan tykkäämään niistä :) Minulla on aina ollut pinnalliset suonet ja ne näkyvät normaalisti rinnalla sekä käsivarsilla. Ne olivat piilossa viime offin aikana mutta eivät ujostele enää. Pieniä mutta pippurisia suonia siis :D






Tänään on ollut lepopäivä. Olen ollut niin lepopäivän tarpeessa! Killen jalkajumppa ja eilinen tappotreeni selälle teki tehtävänsä. Tänään ruoka on upponut ja oikein tunnen miten lihakset kasvaavat :D 

Vedettiin aamulenkki Tiinan kanssa yhdessä jonka jälkeen puuro uppoi hyvin. Olisin voinut syödä enemmän :) Nykyään tuntuu siltä, että voisin syödä vähintään tupla määrä hiilareita. Uppoo vaan niin hyvin eikä paino liiku. Se on itse asiassa laskenut pikkasen :O No, kai valmennus lisää ruokaa taas jossain vaiheessa :) Aamupala oli 70g kaurahiutaleita, pellillinen valkuaispannaria, vihanneksia ja voita sekä öljyä. Laitan nykyään osa valkuaisesta puuroon mukaan. Päälle menee nykyään hieman voita ja pannarille sitten oliiviöljyä. Monipuolisuus you know ;)



 




Lounas meni dinnerin merkeissä. Valmistin minulle ja Hannalle ruokaa. Menyllä oli rosamundaperunoita sekä punasipulia uunissa rosmarinin kanssa. 





Protskuna kanan rintafilettä pitkään haudatettuna (2h). Mausteena tuore inkivääri, tuore chili sekä sitruunaruoho. Oli muuten niin hyvää!! Kana meni ihan paloiksi kun siihen koski :) Tästä riittää minulle kanaa useammalle päivälle. Kannattaa tehdä isompi satsi kerralla niin on sitten ruoka valmiina odottamassa. Noi perunat ei kyllä riitä niin kauan :D







Lisukkeena höyrytetty ruusukaali ja Hannan tekemä vihersalaatti.







Päälle reippaasti oliiviöljyä ja suolaa. Ihan täydellinen setti :D!! Helppoa ja hyvää. Ruoka valmistui samalla kun imuroin jasiivosin kotona sekä luin tenttiin.







Huomenna on treenipäivä ja pääsen paukuttamaan oikein kunnolla. Nyt on energiaa jakaa muillekin :D


Tästä tulee muuten huikea setti! Tulkaa mukaan :)! Ja hei, muistakaa että valmennuksista saa nyt -10% jos valmennussoppari solmitan tämän vuoden puolella :) Vink vink ;)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.