Sidor

14.11.2012

Tietoa Deasta :D

Pyysin teiltä aikaisemmin ideoita ja toivomuksia blogikirjoituksiin. En ole hukkunut toivomuksiin joten oletan että nykyinen linja on hyvä ;)? Jotain on kuitenkin tullut ja minulta pyydettiin kertomaan hiukan itsestäni ja elämästäni salin ulkopuolella. Pakko myöntää että olen pikkasen liemessä koska eihän minulla ole mitään elämää treenien ulkopuolella!! Fiilistelen treenejä heti kun herään (klo 04.30-05.00) ja olen innoissani siitä että pääsen treenaamaan. Syön heti herättyäni bodyaamupalan (jollei ohjelmassa ole aamuaerobista) ja harjoittelen usein poseramista aamulla + venyttelen, punnitsen treenijuomajauheita ja pakkaan eväät töihin. Töissä jatkan fiilistellä sitä että pääsen treenaamaan ja jos minulla on vapaapäivä fiilistelen kipeitä lihaksia ja sitä että pääsen hierontaan... Käyn joka viikko hieronnassa. Lähden aina (paitsi lepopäivinä) suoraan töistä salille reenaaamaan koko sydämestä. Treenin jälkeen pyöräilen kotiin, joskus kaupan kautta mutta aina kovalla vauhdilla jotta saan ruokaa nassuun mahdollisimman pian. Loput päivästä menee sitten siihen että fiilistelen miten hyvä reeni oli, venyttelen, kirjoitan treeniblogia ja aloitan miettimään seuraavan päivän treenejä :D Tämän jälkeen syön iltapalaa ja menen hyvin ajoissa nukkumaan, yleensä klo 20 ja 21 välillä koska lihas kasvaa levossa ja treeni kulkee paremmin kun olen nukkunut reippaasti.

No, onhan minusta jotain muutakin kerrottavaa. Asun siis Turussa ja opiskelen lakia (nyt loppui teidän kiinnostus tähän blogiin)... Käyn myös töissä jotta voisin rahoittaa elämäni, eli treenit. Olen toimistosihteeri Varsinais-Suomen käräjäoikeudella. En oikein ehdi tehdä muuta, treenit, opiskelu ja työ. Viihdyn omissa oloissani joten asun yksin enkä kärsi siitä, päinvastoin nautin siitä että saan tehdä juuri sitä mitä haluan, eli treenata ja opiskella :) En kuitenkaan ole epäsosiaalinen vaikka tästä helposti tulee sellainen kuva! Olen oikeasti sosiaalinen ihminen mutta tällä hetkellä minulla on niin hiton paljon omia juttuja etten ehdi istua kahvilla kovin paljon. Juhliminen ei kiinnosta koska se haittaa treenaaminen ja päivärytmi menee ihan sekaisin joten frendejä on pakko tavata päivisin, yleensä viikonloppusin kun en tarvitse mennä töihin. Muuten olen aamuihminen (herään ilman herätyskelloa ja olen ihan duracell), en juo alkoholia tai poltan tupakkaa, pidän parsakaalista enkä karkeista ja olen muutenkin aika sekaisin mutta todella onnellinen :D Olen onnelinen koska saan tehdä juuri niitä asioita joita rakastan, nautin jokaisesta päivästä.

Kävin onnellisena treenaamassa tänään, selkä ja hauis :) Mukana oli uudet treenimömmöt joten Duracell Dea oli ihan ADHD ja treeni kulki hyvin. Hiukan meni säätämisen puolelle koska piti juoda kaksi palaria treennin jälkeen, yksi heti ja toinen 30 minsan päästä ja sitten ruoka nassuun ja pian on jo iltapalan aika...

Näytin tältä treenin jälkeen, luultavasti jo treenin aikana, eli naama täynnä vedenkestävää ripsiväriä :O Kestää uintia, suihkua, juoksua, sadetta mutta ei Jarin salitreenit...



Olipa sekava kirjoitus! Toivottavasti saitte jotain selvää tästä :D Niin juu, äidinkieleni on ruotsi jos joku on miettinyt että miksei toi tyyppi osaa kirjoittaa :D!!! Siinä on syy. Koittakaa kestää :D!!!

13 kommenttia:

  1. Kiva postaus Dea! <3 TSEMIÄ!!! Onko muute ikkää kui?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiva jos oli kiva postaus! Pitää kirjoittaa muuta kivaa jatkossa :D

      Poista
  2. Ruokapostaukset ja kehityskuvat kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää laittaa mieleen :) Tässä on hiukan kehityskuvia vuodelta 2009-2012, toki kehitystä on tullut reippaasti ton postauksen jälkeen mutta jotain näkyy noissakin :D Muuten on paljon ruokakuvia ravintokuvia-palin alla mutta voisin kirjoittaa jotain safkasta taas :P

      Poista
    2. Siis tossa ne kehityskuvat on, unohdin linkata :o http://dunderdea.blogspot.fi/2012/10/kehityskuvia-2009-2012.html

      Poista
    3. Jollei linkki tpoimii löytyy syyskuun alla ja otsikolla kehityskuvia

      Poista
  3. Uskomaton muutos! Olisi kivaa, jos laittaisit uudet vertailukuvat samassa poseerauksessa kerran kuussa, niin näkisi kunnolla kehityskulun. Ehkä siitä olisi iloa ja hyötyä sullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä 30 kg:n ero 2010-2012 eli ihme juttu jollei näkyy :D Olen ajatellut että se olisi hyvä idea ottaa ton tyyppiset kuvat mutta en ole saanut aikaiseksi. Voisin pyytää valmentajani ottaa niitä kun menen sinne näyttämään kuntoa niin tulee ainakin samasta paikasta ja samoissa asennoista :) Kiitos ideasta!

      Poista
  4. Moi! Mahtava ja tsemppaava blogi sulla! Täällä kans toinen treenihullu kyselee, että miten treenaaminen ja oikiksessa opiskelun yhdistäminen on onnistunut? Treenasitko paljon jo pääsykokeiden aikaan? :) itseä kans kiinnostais tuo oikeustieteen opiskelu nimittäin..

    VastaaPoista
  5. Moikka! Kiva jos tykkäät blogistani :) Olen kyllä aina treenanut tosi paljon, myös silloin kun luin pääsykokeisiin. Silloin en ollut Fitfarmin valmennuksessa. Minusta onnistuu hyvin yhdistää treenaaminen ja opiskelu. Minulle tuo lisähaasteita se, että olen koälla kokopäiväisesti töissä samalla, on nimittäin pakko rahoittaa treenaaminen :) Uskon että kaikki onnistuu jos löytyy tahtoa siihen! Ehdottomasti haet oikikseen ja treenat samalla, istuminen vaatii liikuntaa ja hyvä tapa palautua treeneistä on istua lukemassa, eli ne täydentävät toisiaan :)

    VastaaPoista
  6. Voi että, kiitos tosi tsemppaavasta vastauksesta! Tuo on nimittäin mua huolettanut, kun valmennuksessa kans olen ja treenit on niin tärkeitä! Mutta liikunnalla saa varmasti hyvää vastapainoa ja päätä nollattua luku-urakan keskellä..:)

    VastaaPoista
  7. Juu uskon vahvasti että jos tahtoo jotain niin kyllä se onnistuukun :) Kaikilla on omat haasteet. Itse ajattelen niin, että minulla on helppoa kun ei ole lapsia, tilanne voisi siis olla vielä hankalampi ;) Tuskin tulee ikinä sellainen elämäntilanne, että voisi keskittyä vain ja ainoastaan treeneihin, elämän realiteetit tulee aina jossain vaiheessa vastaan.

    Panosta nyt kunnolla pääsykokeisiin ja lue, lue, lue, lue + tee muistiinpanoja kaikesta, muista levätä kunnolla päivä ennen pääsykokeita ja nukkua yöllä ja ota paljon eväitä mukaan :D Itse pääsin vasta tokalla kerralla sisään, mutta päätin että pääsen sisään enkä luovuttanut. Kyllä sinäkin pääset kunhan päätät sen. Tsemppii!!!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.