Sidor

16.11.2012

Megaluokan uutisia

Nyt on taas tapahtunut niin paljon että pää räjähtää :D Ensin hieman tyttöjen juttuja, miehet voi jättää tämä osio lukematta jollei menkka-asiat kiinnostaa...

Miettikää, olen elänyt lähes ilman kuukautisia yli kymmenen vuoteen. Jos ollaan rehellisiä niin melkein 15 vuotta. Viime kerta taisi olla 2009, eli menkkoja ei ole kovin usein ;)  No, eilen ne sitten päättivät tulla :O WHOOT?!?! Ne loppuivat joskus teinivuosina syömishäiriöiden + isän kuoleman vuoksi eikä ole sen jälkeen tullut kun muutamia kertoja. Nyt olen tosiaankin 30 enkä todellakaan ole kaivanut niitä :) Toki olen käynyt gynekologilla tuhat kertaa ja tuomio on ollut että olen täysin terveessä kunnossa eikä niitä ei tarvitse käynnistä jollen halua. Olen ajatellut että nyt en varmasti saa kuukatisia kun vedän tällaisia sekopäisiä treenejä ja rasitan kehoni paljon. Luulen että yksi syy siihen etten ole saanut kuukautisia aikuisenakaan vaikka painoni on ollut täysin normaali ja olen syönyt monipuolisesti on ollut juuri se että olen aina treenanut ihan hulluna ja vaatinut itseltäni paljon esimerkiksi opiskelussa. Ehkä olen vihdoinkin oppinut rentoutumaan kun kroppa on alkanut toimimaan? Toivotaan näin. Muuten voin kyllä sanoa että päätin eilen että nyt vedän niin kovia treenejä että menkat varmasti pelästyvät ja pysyvät poissa ainakin kolmeksi vuodeksi taas. PRKL!! Ihan kiva että koppa toimii mutta en lähtisi sanomaan että tämä ole kovin mielyttävää... Respect kaikille naisille jotka kärsivät joka kuukausi näillä!!! Olen päässyt niin helpolla :D

Toinen megaluokan uutinen on se että olen vaihtanut treenijuomapulloni 0,7 litran sheikistä 1,5 litran pulloksi, apuvälineenä suppilo. Huomenna menen metsästämään kunnon kanisteri. Tällainen:


Syynä on se että haluan laimempaa treenijuomaa :P

Pidin eilen lepopäivä ja kävin taas, ylläri-ylläri, Veeran hieronnassa. Avattiin käsiä ja olkapäitä. Rinta- ja ojentajareeni sujui taas paremmin tänään kun paikat oli hierottu auki :) Sain palautetta salilla, treenini oli kuulema "aika kovaa tykytystä". Mitä sille voi kun niin paljon treenilitkuja että juoksee ympäri salia kun iso duracell-pupu :D

Minulta kysytttin mitä lisäravinteteita käytän. Vitskuja, mineraaleja ja muita pillereitä: C, D, monivita, omegat, magnesium, kalsium, bcaa, vihreä tee kapseleita. Treenijuomina toimii Fastin Pro Series johon lisään hiilareita, eli latari, treenijuoma ja palari. Lisäksi käytän erilaisia proteiinisekoituksia välipaloina esim Fastin Block, Scitecin Super 7 ja Gasparin Myo Fusion. Niistä saa kyllä todella paljon apua palautumiseen ja treenitehoihin! Toki niihin menee rahaa mutta jos treenaa paljon ja kovaa ja haluaa kehittyä niin kannattaa ehdottomasti investoida ainakin pieneen lisäravinnearsenaaliin :) Tykkään valtavast Scitecin mömmöistä ja Fastinkin maistuu gutalle + aika moni muukin... Slurps!

Välipalamömmöjä


Lopuksi kuva aamun mömmöpunnituksesta. Dea <3 minigrip pusseja :D


Hyvää iltaa teille! Minä menen nyt lataamaan akkuja huomisen jalkatreeniin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.