Sidor

11.1.2015

Tentti tapettu ja mäkivetoja lumihangessa :)

Heippa ja terkkuja Dean treenileiristä :)

Viikonloppu alkaa olemaan pulkassa ja niin myös tämä tyttö. Tänään on luvassa huilia salitreeneistä ja koulu- & työjuttuja.

Lähdin perjantaina Turkuun tenttiä varten. Sanoin siskolleni matkalla, että tästä ei tule mitään. Aihe ei kiinnosta pätkääkään, ajatukset on koko ajan muualla eikä mitään jää muistiin enkä ole "ehtinyt" lukea kaikki läpi. Ei mitään chänssiä päästä läpi koska kyseessä on kuitenkin semivaativa oikeustieteellinen tentti. Vaikka yleensä oon superpositiivinen ja iloinen niin olin kyllä hieman turhaantunut reissusta. Pakkohan sinne oli lähteä koska aina pitää mennä kokeilemaan ja yrittämään. Ei saa luovuttaa. Lähdin siis Turkuun kirjoittamaan tenttiä joka olin aika varma siitä, etten tule pääsemään läpi ja tämä otti päähän :D Vikahan oli ihan mun oma koska 1. en ole saanut itseni motivoitu lukemaan kunnolla 2. mulla on asennevamma tämän kurssin suhteen :) Turhaa siis valittaa!!! No, kannatti silti lähteä. Kirjoitin tenttiä käsi krampissa reilu kolme tuntia putkeen ja jäi sellainen olo että koko paska meni läpi :) Joskus yllättyy :D Nyt vaan peukut pystyyn etten tarvitse tehdä tämä tentti uudestaan!!!

Tentin jälkeen oli tarkoitus nähdä hyvän ystävän kanssa. Homma meni siinä mielessä pieleen, että kirjoitin tenttiä kauemmin kun olin arvioinut ja meille ei jäänyt kun vajaa tunti aikaa nähdä. Mentiin Reetan kanssa koiralenkille ja voin sanoa että se oli loistotapa tyhjentää päätä :) Kiitos Reetta!! Ensi kerralla sitten kunnolla <3

No nyt siihen mun treenileiriin. Nappasin Lina mukaan Tampereelle Turusta. Hänellä on muutaman viikonlopun koulutus täällä ja yöpyy mulla sen aikana. Kaksi kisadieetillä olevaa mujaa saman katon alla on hyvä yhdistelmä :) Sain lenkkiseuraa! Linalla ei ole aamulenkkejä vielä tässä vaiheessa toisin kuin minä. Sain kuitenkin tyttö hujattu mukaan tekemään mäkivetoja kahtena aamuna :) Lauantaina oli herätys klo 06.30. Heitettiin kahvia naamaan ja vaatteet päälle. Klo 07 oltiin ulkona suuntana Pyynikin mäet. Siinä sitten tehtiin kovia mäkispurtteja lumihangessa. Mulla oli syke spurteissa 180 ja perse + takareidet ihan pumpissa. Voitte vaan arvata jos olin innoissani :D Oli kyllä niin siistiä!!! Ulkona oli pimeä, maassa oli lunta ja oli liukasta, meinattiin molemmat kuolla jokaisen mäen jälkeen mutta se fiilis oli kyllä vaan niin mahtava :) Entisenä kestävyysurheilijana ja juoksijana innostuin ihan kybällä tästä. Se tunne kun saa juosta ja juosta niin kovaa kun vaan pystyy ylämäkeen. Keuhkot huusi hoosianna, takapuoli oli tulessa ja syke oli korkea mutta ei se mitään, juuri siksi se olikin niin ihanaa :)

Lenkin jälkeinen fiilis:






Lenkin jälkeen oltiin molemmat ihan ylikierroksilla :D Yritin rauhoittua, syödä aamupalaa. Lina lähti koulutukseen. Muutaman tunnin jälkeen en jaksanut huilata ja lukea enää vään heitin treenikamat kassiin ja lähdin kadun yli WFC:lle reenaamaan. Hyvä treeni oli ja keskityin ihan täysillä lihaspaineeseen sekä kohdelihakseen, tässä tapauksessa olkapäihin, ojentajiin sekä haukkareihin. Treeni meni perille! Treenin jälkeen vedin tällainen ateria, lohkoperunoita, chilikanaa, valkuaista ja vihanneksia:






Lina meni treenaamaan illemmalla. Menin itse harjoittelemaan poserausta WFC:n peilisaliin. Mulla ei ollut kuin 30 min aikaa mutta sain silti vedetty muutama hyvä kierros. Aina ei tarvitse treenata tuntikaupalla vaan usein lyhyt ja intensiivinen harjoittelu tekee terää :) 

Oltiin molemmat aika tööt illalla ja nukahdettiin vahingossa vaatteet päällä jo klo 20. Piti vaan hieman huilata :D Ei auttanut kun heittää iltapala nassuun ja mennä peiton alle jo ysiltä.

Tänään oli sitten ohjelmassa sama setti. Mäkivetoja Pyynikillä siis :) Pitää jatkossa ajoittaa ne niin ettei osuu kahtena peräkkäisinä päivinä. Tällä viikolla nyt poikkeuksellisesti näin. Oli taas herätys klo 06.30 ja vedettiin samalla kaavalla. Ensin pitkä ja semijyrkkä mäki, sitten loiva jonka jälkeen todella jyrkkä mäki keskellä metsää eli alusta oli pehmeä ja haastava, lopuksi sitten taas pitkä ja semijyrkkä mäki. Kyllä oli lämmintä tämän jälkeen eikä tullut vastaan muita hulluja sunnuntai aamuna klo 07 lumisateessa ja tuulessa. Ihme juttu!

Huomenna olisi taas lähtö Turkuun. Tällä kerralla olisi erikoistumisjakson ensimmäinen kerta. Aiheena oikeudenkäynti. Tämä on onneksi mulle melko tuutu aihepiiri johtuen siitä, että olen ollut 2,5 vuotta käräjäsihteerinä, eli istunut tuomarin parina oikeudenkäynneissä viikoittain. Lisäksi on työkokemusta muista tuomioistuimista. Tekee hyvää pästää hieman syvemmälle prosessioikeuden saloihin :)

Loppuksi ote mun ja Liinan keskustelusta :

Lina keittiössä punnitsemassa riisiä: Hei onko sulla netti auki??
Dea: Juu, kui niin?
Lina: Voitko laskea mitä 136g on jaettuna kahteen :D :D?
Dea: Okej :D Mutta hei kyllä mä osaan laskea ton ilman laskintakin!!! Oota hetki…..ööööö…. siis oota kun mietin… :D Ihan hetki vielä…. Anna kun mä yritän mä osaan ihan oikeasti! Totanoin… se on 186. Nyt mä varmistan koneella. Eikun se on 86!??! Miten tämä on mahdollista :O!?!

Tunti myöhemmin kun pesin hampaat tajusin että oikea vastaus oli 68 g :D Eli ei mennyt ihan putkeen tämä homma. Ei uskoisi että mulla on ollut pitkä matiikka joskus vuonna nolla :D Pää on kyllä pehmentynyt sopivasta vuosien aikana :)

Tsemppiä teille!!

2 kommenttia:

  1. Vitsit, sulla kyllä motivaatiota riittää! en malta oottaa miten susta kuoriutuu varmasti upea kisaaja, tsemppia! :)

    VastaaPoista
  2. Juu motivaatiosta ei ole puutetta :D :D KIITOS!!! Parhaani teen jotta lopputulos olisi mahdollisimman tasokas :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.