Sidor

8.9.2013

Tamperereissu, kuntotsekkaus, vaparin tekoa ja REENIÄ :D

Heip ja terveisiä bodauksen mekasta, eli Tampereelta :)! Kuten kirjoitin edellisessä päivityksessä niin kävin siellä pienellä hemmottelulomalla. Olen näköjään aina niin innoissani kun lähden sinne että unohdan puolet tavaroista kotiin, viime kerralla jäi puolet eväistä ja dödö, eilen unohdin pyyheni. Kaikki ei voi muistaa, eihän ;)?!

Aloitin kuntotsekkauksella toimistolla. Kysyin aikaisemmin tällä viikolla Jarilta miten tehdään välidieetin kanssa ja tarkoitus oli jutella siitä eilen. Kuten hiukan epäilin "pääsin" "dietille", eli vähennettiin hiukan hiilareita ja samalla sain lisää protskua ja aminohappoja. Vähennykset olivat ihan superpieniä ja lisäykset ainakin omasta mielestäni ihan reippaita :) Joten saan jatkossakin syödä paljon :) Olin myös valmistautunut siihen että jos pääsen dieetille niin vähennetään salitreenien määrä ja lisätään aamuaerobisten määrä. Olin väärässä :D!! Saan edelleen treenata 10 kertaa viikossa salilla eikä aamulenkkejä ole kun kaksi. Dieetin pituus on noin 4-6 viikkoa, eli ihan pikkunen. Sen jälkeen on taas tarkoitus lisätä ruokaa. Päätettiin että menen sinne taas kolmen viikon päästä jolloin saan uusi treeniohjelma. Jari on aikaisemmin uhanut että hän tulee vähentämään mun treenimäärä jotta kroppa saa palautua kunnolla tästä hullusta treenimäärästä. Se on hyvä juttu ja se toteutuu 1.10, eli nyt pitää todellakin nauttia siitä että saan treenata näin paljon koska sitten se loppuu!!! Suurin ongelma on se, että mitä hitossa teen kaiken ajan kanssa sen jälkeen?!?!? Tällä hetkellä en ehdi tehdä muuta kun treenata, syödä, valmistaa eväitä, treenata, olla töissä, treenata, syödä ja nukkua. Rakastan sitä!! Mulla tulee olemaan hitosti ylimääräistä aikaa 1.10 jälkeen... tulen taatusti panostamaan enemmän poseramiseen ja opintoihin. Nooh, pitää nauttia siitäkin. Tammikuussa alkaa kisadieetti ja silloin tuskin on ongelmia sen kanssa, että on liikaa aikaa ;)

Sain hyvää palautetta selkä- ja hartialinjasta :) ja kuntotsekkaus meni muutenkin hyvin. Minulla on ollut pienimuotoinen lihas- ja läskikriisi kisojen jälkeen ja tuntuu siltä ettei mulla ole ollenkaan lihasta ja läskiä on kaikkialla... Onneksi Jari sai hakattua hiukan järkeä päähäni joten nyt en panikoi siitä enää :)

Seuraavaksi hinkattiin mun vaparia Sirpan kanssa. Tässä on kylllä uskomattoman hyvä poserausopettaja!! Tunnissa saatiin ohjelma huikeasti eteenpäin ja laskettiin että tällä hetkellä siinä on 12 poserausta, aikaisemmin mulla oli viisi. Nyt pitää treenata sitä ihan hulluna :) ja siitä minä pidän!

Puoli 12 oli aika treenata jalkoja Killen kanssa. Sain uusia vinkkejä tekniikoihin ja tein omat kyykkyenkat painojen suuhteen, 100kg:lla syviä kyykkyjä vapaalla tangolla, toistoja viisi ja kuusi. En kyllä olisi uskaltanut jollei olisi ollut vahva varmistaja!

Lopuksi mentiin yhden tiimikaverin kanssa kahville juttelemeen treeniasioista ja parisuhteista. Aika perus setti siis :)

Kun pääsin takaisin Turkuun lähdin suoreen Gymiin treenaamaan etureisiä... dingdong... :) Hyvä treeni, hyvä mieli! Lopuksi hinkkasin vaparia hiukan ja törmäsin toiseen tiimikaveriin pukkarissa. Taas oli pakko jutella treeniasioista ;) Tulin kotiin aika myöhään, ainakin siiihen nähden mihin olen tottunut ja pääsin nukkumaan vasta klo 22 jälkeen. Taisi väsyttää hiukan koska heräsin kuten aina klo 01 juomaan yödrinksua ja join sitä kyllä ihan kiltisti ainakin kunnes nukahdin... heräsin meinaa myöhemmin siihen että puoliksi täynnä sheikki lentää lattialle... :D

Tänään olen jatkanut vaparin treenaamista. Kävin minä treenaamassa selkä ja hauiksetkin :) 40 minuuttia peilisalissa ja vapari sujuu huomattavasti paremmin, muistin koko ohjelma, hymyilin ja jännitin vähän lihaksiakin :) Tästä tulee vielä hyvää!!!

Loistavaa sunnuntai teille!! Tämä tapaus menee taas kahvittelemaan ja sen jälkeen takaisin Gymiin treenaamaan sitä selkä ja habat :D

4 kommenttia:

  1. Hei, onnea että pääsit dietille :) Kuinka sinulle tuo painomäärä sitten kertyi, ylititkö ruokavaliota toistuvasti vai miten? Pitäisi syödä varmaan 5000 kcal päivässä, jotta saa noin paljon rasvaa kerrytettyä? vai onko sulla vapaasyöntipäiviä tms. jolloin syöt herkkuja? Kyllä sulla on lihastakin paljon, nyt vaan tarkkana ettei dietistä tule liian kova ja lihakset häviä samantien. Kuinka Jari on perustellut tuota treenimäärää? Miten palaudut? Kyllähän tuollainen elämäntapa on varmaan aika kalliskin? Käytkö töissä samalla?

    J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mua kutsutaan NatsiDeaksi, siksi että noudatan mun ohjeita pilkuntarlkasti. Eli en ole syönnyt yli ohjeita. Vapaasyöntipäiviä en ole ikinä pyytänyt enkä ikinä ole välittänyt ns herkuista vaan syönyt koko elämän hyvin terveellistä ja puhdasta ruokaa. Tämä massa on hankittu ihan puhtaalla bodyruualla, eli rahkaa, munia, riisiä, kaurahiutaleita, kanaa, jauhelihaa, kalaa, parsakaalia, vihanneksia... :) Toki on tullut rasvaa matkan varrella mutta enköhän mä pääsen siitä eroonkin ;) Ainakin on huomattavasti parempi olo verrattuna siihen kun minulla ei ollut valmentajaa, juoksin hurjia määriä ja treenasin kaikennäköistä muuta. Paino oli silloin 52 kg. Dieetistä tulee varmasti kova mutta eiköhän lihakset säilyvät kun diettaa fiksusti ;)

      Itse olen pyytänyt Jartsalta lisää treeniä ja sitä olen myös saanut, sitä saa mitä tilaa. Mull akesti aika kauan saada lupaa treenata kahdesti päiväss eikä Jari todellakaan anna kaikille jotka pyytää tuplatreenejä. Peruste en tiedä mutta homma on toiminut hyvin ja kehitystä on tullut joten voisi olettaa että siinä on jo hyvä peruste. Palaudun hyvin, todella hyvin. Toki tähän menee rahaa, ainakin lisäravinteisiin, kehonhuoltoon, valmennukseen ja ensi vuonna myös kisoihin. Tämä on mielestäni priorisointikysymys, johonkin ne rahat meen joka tapauksessa, itse haluan laittaa ne treenaamiseen ja kehittymiseen. Ja kyllä, käyn töissä!

      Poista
  2. Heippa! Mielenkiinnosta kysyn, että paljonko syöt proteiinia päivässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heip! En ole laskenut protskuja vähän aikaan mutta kyllä niitä tulee ihan reippaasti, muutama g /kehopaino :) Kalorit ja makroarvot vaihtelevat hiukan riippuen siitä että onko treenipäivä vai ei ja myös treenipäivien välissä on eroja :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.