Sidor

12.7.2013

Viikon kuulumisia


Moikka! Viime päivityksestä on jo hiukan aikaa, minulla ei ole ollut niin paljon kerrottavaa... tai oikeastaan on ollut niin paljon treenejä ja ruuanlaittoa etten ole ehtinyt kirjoittaa ja totuushan on se, että päivät näyttävät aika samanlaisilta, on treeniä, ruokaa, treeniä, treeniä ja ruokaa, vähän töitä ja eväiden tekoa sekä lisää treeniä. Kuitenkin tuntuu siltä että on tapahtunut vaikka miten paljon:

1) Olen ostanut uusi iso treenilaukku. Tähän asti on ollut käytössä vanha ja liian pieni laukku johon jollain ihme konstilla olen saanut mahtumaan kaikki eväät, vaatteet ja treenivarusteet. Toki se on ollut ihan täynnä ja olen usein myös joutunut kantamaan kengät tai vyö käsissä. Kuitenkaan en ole saanut aikaiseksi hankkia kunnon laukku johon mahtuisi kaikki tavarat jopa silloin kun lähden Treelle. Nyt kun on kunnon 60 litran kassi joka on vähintään kolme kertaa isompi kun edellinen en ymmärrä miten olen pärjännyt tähän asti!!

2) Onnistuin hakkaamaan työkaverini jalkatreenissä lauantaina oikein kunnolla... Meillä on vierekkäiset työhuoneet ja kävellään usein sama matka töihin joten olen todellakin saanut naurata hänen kävelytyylille tällä viikolla :) Olen jo 1,5 vuoden aikana tarjonnut laadukasta viihdettä muille työkavereille omilla tönkköjaloilla tai kyvyttömyydellä käyttää käsiä esimerkiksi tulehtuneiden hauisten vuoksi joten kerran näin päin. S veti kyllä koko treeni hyvällä asenteella oksennusolosta huolimatta, siihen kaikki ei pystyisi!

3) Olen ostanut uusia treenivaatteita, ihanan värikkäitä treenirintsikoita, toppeja ja housut :) Minusta tuntuu että jatkuvasti pesen treenivaatteita ja kuitenkin ne loppuu kolmen päivän päästä... Näillä treenimäärillä tarvitsee hitosti treenivaatteita ja ne kuluvat myös joten on pakko aina välillä täydentää kaappeja.

4) Olen hoitanut kisavalmennussoppari sekä varmistanut Jarilta että menenkö nyt ihan oikeasti kisamaan ensi syksyllä... Pakkohan on varmistaa asia jos kuitenkin olisin ymmärtänyt väärin ja kisa-ajankohta olisi ollut vitsi... Vastaus oli aika ytimekäs: "KYLLÄ MENET!!!!!!!!!!", eli nyt olen varma siitä että olen menossa :) Valmennus jatkuu paperilla 2/2015 asti ja ihan varmasti sen jälkeenkin, hyvä valmentaja ei kannata vaihtaa.

5) Munakartonkikasa keittiössäni on kasvanut enkä edelleenkään ymmärrä miten niitä voi olla niin paljon...

6) Aamupaino on noussut ennätyslukemiin :D + 0,5 kg viime kuukauden aikana, joten nyt vaaka näyttää 86,6 kg. Ihanaa kun painonousu on kerrankin maltillinen! Tietty toivon että on tullut lihasta ;) Viime syksyllä ei ollut mitenkään epänormaalia että tuli +5 kg neljässä viikossa... Paino on siis noussut ja vaatteet löystyneet :) Tästä on hyvä lähteä kokeiludieetille syksyllä.

Treenien lisäksi on viime päivinä myös väsyttänyt hiukan ja kroppa on pyytänyt lepoa. Tässä huomaa että kroppa on tottunut siihen että treenan neljä viikkoa ihan täysillä jonka jälkeen pidän muutama päivä lepoa, neljä päivä on kuulema hyvä määrä joten olen pyrkinyt huilata neljä päivää. Lepojakso alkoi eilen ja osuu sopivasti viikonloppuun jolloin lähden Nauvoon, Turun saariostoon nauttimaan kesästä :D Olen todella hyvä lepäämään kun on sen aika ja voin nukkua ihan miten paljon tahansa. Olen huomannut sen, että silloin kun on lepopäivä ja annan kropalla lupaa levätä olen myös todella väsynyt. Ihan kun sanoisin keholle että "nyt saa levätä" jolloin kaikki väsymys tulee esille, silloin on myös helppo levätä kun tarvitsee sitä. Olin eilen aivan zombie ja menin päikkäreille kun tulin töistä, nukuin puoli viiden ja kuuden välissä, heräsin ja söin, menin takaisin nukkumaan ja heräsin tänään aamulla :) Nukun kyllä tarpeeksi paljon muutenkin, yleensä se 8 h /yö ja enemmän viikonloppuisin mutta selvästi kova ja runsas treeni vaatii paljon lepoa. Tuntuu myös oudolta syödä aamupala heti herättyäni eikä vasta aamutreenin tai -aerobisen jälkeen. Näitä päiviä ei ole kun yksi minun treenikierrossa, eli se päivä jolloin treenaan vain kerran menen yleensä vasta iltapäivällä salille.

Lähden maanantaina Treelle tällä kerralla vain kalvokäsittelyyn. Tekisi mieli mennä Wolfiin treenaamaan mutta voi olla että hoidan peffatreeni pois alta jo aamuyöllä Turussa. No, anyway, maanantaina on vapaapäivä joten luvassa on ihana pitkä viikonloppu täynnä lepoa ja ensi viikolla pääsen jo takaisin salille treenaamaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.