Sidor

11.12.2012

Lihashuoltoa ja pakastearkku apuvälineenä latsien venyttelyyn

Noniin! Terveisiä yliopistolta, istun odottamassa että luento alkaa :) Huikea viikko edessä, paljon hierontaa, reissu Tampereelle ja viimeisiä rakkaita treenejä! Ohjelmassa on Veeran tehohierontaa sekä täänään että torstaina. Minulla on vakiovuoro torstaisin ja se osui tietenki pyhäpäivään viime viikolla joten jäin ilman hierontaa :( Onneksi löytyi ylimääräinen vapaa-aika tällä viikolla joten pääsen kahdesti hoitoon! Huomaan miten hyvin kroppa on tottunut siihen että avataa lihaskalvoja aina torstaisin ja jos se jää väliin seuraa kireämpi ja jumittuneempi Dea. Voi olla että psyykkeellä on osansa tässä mutta joka tapauksessa tunnen että tuplakäsittely on hyvä idea tähän olotilaan. Tänään avataan selkä ja toivon mukaan ehditään myös hoitaa käsiä/olkapäitä ja torstaina jalat. Selkä huutaa hierontaa ja nyt kun jalat on avattu hyvin pari kertaa niin ne ottavat myös paljon paremmin vastaan treeniä ja lihasten arkuus on sen mukainen. Varsinkin vasen pohje ja takareidet ovat jäätävän kipeitä. Paras apu minulle siihen, että jalat ovat megajumissa on ehdottomasti venyttelyä aamulla herättyäni ja illalla ennen nukkumaanmenoa ja se, että istun spagaatissa 3-4x2min/jalkavenyttelyn yhteydessä, se auttaa aina hetkellisesti :) Pitäisi investoida putkitullaan ja oppia käyttämään sitä. Ehkä se olisi ensi vuoden prokkis :) Pyritään siihen!! Toinen huikea apuväline lihashuollossa ja kotivenyttelyssä on pakastearkku. Käytän sitä latsien venyttelyyn :D Ihan huippu keksintö! Oikean puolen latsin venyttelyyn: seiso pakastearkun edessä, ota kiinni pakastearkun takapuolesta oikealla kädellä, kumarru hiukan alaspäin, paina vasemmalla kädellä arkkua vastaan niin että tuntuu venytys oikealla puolella latsien ja selän kohdalla. Kannatta vaihtaa asentoa hiukan aina välillä niin saa paikat venytelty monipuolisemmin :) Sama setti vasemmalle puolelle mutta otat silloin kiinni pakastearkun takapuolesta vasemmalla kädellä jne. Saiko kukaan jotain selvää tosta :D??? Olen oppinut tätä Ramilta selkätreenissä, toki Gymin salipuolella ei ole pakastearkkua ;) käytettiin silloin joku muu vempeli apuvälineenä.

Hieronnan lisäksi lähden lauantaina Manseen hyvässä (treeni)seurassa. Ohjelma on hyvin perinteinen: poserausta, treeniä ja treffit päällikön kanssa. Viime treffeistä on tullut noin pari kiloa lisää painoa ja puntari näyttää tällä hetkellä 81,5 kg. Pakko myöntää että odotan välidieettiä. Noin kolme kuukautta vielä aikaa kerätä massaa ennen kun kevennys alkaa. Luulisi että olo olisi kun möhköfantti mutta ei ole! Veikkaan että ymmärrän vasta dieetin jälkeen millainen möhköfantti olen nyt ja etten näe sitä itse tällä hetkellä. Hyvä näin!

Kävin aamulla Gymillä hakkaamassa rinta, ojentajat ja lopuksi pari vatsaliikkettä lisäpainojen kanssa (3 sarjaa taljassa ja 3 sarjaa Gymin vatsa laitteessa jossa saan 10 pisteen tuntuma). Pitäisi hieroa rintalihaksetkin auki, huomasin sen tänään treenissä. Rinta ei tunnu kireältä kun venyttelen sitä mutta huomaan hieronnan tarve siitä, että tuntuma ei ole niin hyvä kun se voisi olla. Ensi viikolla sitten tissit Veeran käsittelyyn. Löydätte muuten Veeran palveluja täältä http://nutrica.fi/ .Suosittelen lämpimästi varsinkin hänen hieronta! Urheilijat ja miksei muutkin sinne mars avamaan kalvoja ja laittamaan paikat kuntoon!!!

2 kommenttia:

  1. Luin pari mielenkiintoista postausta lisäravinteista: http://bodygossip.blogspot.fi/2012/12/hyvat-pahat-lisaravinteet_10.html

    ja

    http://www.katialander.blogspot.fi/2012/12/kati-lisaravinteet-ja-kasvovoiteet.html

    Mitä mieltä itse olet lisäravinteiden käytöstä? Voiko ilman niitä kehittyä?

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos mieleenkiintoisesta kysymyksestä!
    Yritän vastata siihen mahdollisimman hyvin :)

    Kyllä voi kunhan ravinto on kunnossa, treenaa hyvin ja hoitaa lepopuoli. Tämäkin riippuu niin paljon esimerkiksi siitä mitä tarkoitetaan kehittymisellä, että mikä on tavoitteena, paljonko treenaa, muut tekijät kuten elämäntapa ja stressi, ikä jne. Mikä enemmän on ikää ja esimerkiksi stressiä ja epäsäännöllisyyttä elämässä niin sitä vaikeammaksi kehittyminenkin muuttuu. 20- vuotias palautuu treeneisä eri tavalla kun 40-vuotias... Kuten Katikin kirjoitti "Kehonrakentajat jotka tavoittelevat suurta lihaskasvua ja massaa ovat sitten oma lukunsa ja sillä puolen toki lisäravinteiden käyttö on perusteltua." Itse tavoittelen nimenomaan sitä Katin mainitsema suurta lihaskasvua ;) mutta suosittelen ihan jokaiselle joka käy salilla treenaamassa käyttämään: palautusjuoma, c- ja d-vitskuja, monivita, magnesium ja omega3 olkoon tavoite tai treeniteho mikä tahansa. Mielestäni näiden hyöty on suurempi kun heidän haitta.

    Sanoisin että kehittyminen ilman lisäravinteita on haasteellisempaa verrattuna siihen että niitä käyttää. Silloin pitää olla entisestä tarkempi nimenomaan ravinnon, levon ja lihashuollon kanssa olettaen että antaa keholle kasvusignaaleja salilla. Se että käyttää lisäravinteita ei tietenkään tarkoita sitä että voisi laiminlyödä ravinto, lepo ja lihashuolto mutta sanoisin että niiden osuus korostuu kun on ilman. Lisäravinteiden hyödyt korostuu mun on (kisa)dieetillä jolloin ravinnon saanti on niukka ja keho altistuu entisestä enemmän stressille.

    Minulla on itse pitkä urheilutausta vaikka olen aloittelija lajin parissa (salilla tavoitteellisesti vuodesta 2011/2012) ja olen jatkuvasti yllättynyt positiivisesti lisäravinteiden vaikutuksesta palautumiseen, immuniteettiin ja sitä kautta suorituskykyyni treeneissä. Itse käytän:

    1) vitamiinejä, kivennäisaineita, omega3

    2) laturi ennen treenejä, sisältää maitohappopuskureita (esim beeta-alaniini), laajentaa verisuonia ja parantaa pumppia (esim sitruliinimalaatti), parantaa proteeinisynteesiä (esim leusiinia) + nopeuttaa palautumista

    3) treenijuoma, ehkäisee lihasproteiinin purkua energiakis, nopeuttaa palautumista, nostaa insuliinitasot, nesteyttää paremmin kun pelkkä vesi ja parantaa pumppia

    4) palautusjuoma, pikakäynnistää palautumisprosessi treenin jälkeen

    5) välipalaproteeinijauhetta, helppo kuljettaa mukaan, laadukas aminohappokoostumus, imeytyy hyvin

    Pitää kuitenkin muistaa että jokainen on yksilö eikä kaikki sopii kaikille. Jos tulee vatsaongelmia kannattaa ehdottomasti tsekata niiden lähde. Itse en ole ollut dieetillä vielä joten minun on mahdotonta ottaa siihen kantaa mutta uskon että vatsaongelmat dieetin yhteydessä voi jouhtua monista tekijöistä ja ettei se välttämättä tarvitse olla niin yksiseltiieistä, kuten niukka ravinto, vähän hiilareita, lisääntynyt määrä treeniä, kova stressi keholla jne.

    Korostan vielä että en ole ravintoasiantuntija ja tämä teksti perustuu 100% omiin kokemuksiin. Minulla on ammattitaitoinen valmentaja jonka hoitaa lisäravintopuoleni ja luotan häneen 500% :D

    Toivottavasti sait vastaus kysymyksiin:)?!?!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.