Sidor

31.5.2015

Dieettiviikko 21 pulkassa :)

Heippa :)

Ihmiskeho ja varsinkin pää toimivat kyllä hassusti. Juttelin aamulla kaverin kanssa siitä, että tuntuu siltä, että pääni on hieman sumussa koko ajan. No ei nyt ihan koko ajan mutta enemmän kuin aikaisemmin. Aikaisemmin sumu oli läsnä vain ajoittain ja meni aina ohi kun oli plusspäivä. Pää kirkastui kun tuli hieman enemmän hiilaria koneeseen. Tällä viikolla olen ollut aika lailla sumussa koko ajan :D Kyse ei siis ole mistään pahasta tilanteesta, mutta tuntuu siltä, että pää on hieman hidas :D Ajatukset kulkevat hitaammin, teen jotkut asiat hitaammin ja pitää ottaa enemmän päikkäreitä. Nälkää ei ole vaan tosi hyvä fiilis :) Hauskinta tässä on se, että sumu menee aina ohi kun pääsen salille ja aloitan treenaamaan. Silloin pää alkaa toimimaan ja saan revitty huikeita voimia jostain, enkat paukkuvat ja treenit ovat todella tehokkaita. Kuten Julia totesi tänään, niin "peto on irti" :D Onneksi se menee näin. Sumu on ihan ok minulle kunhan saan tehty sen mikä minun pitää tehdä ja treenit kulkevat. Treenit kulkevat todella hyvin.

Oon muuten ihan koukussa mikrovalkuaiseen :D 250g valkuaista kulhoon, mikroon ja suola sekä kanelia päälle :D Tiedän, olen luultavasti ainut ihminen maapallolla joka innostuu tästä :D









Treeneistä puhuen niin, vedettiin eilen Hannan kanssa yläkroppatreenin. Tein olkapäitä, ojentajia ja rintaa. Treenivihkoa katsellen niin ihmettelin hetken, että miten hitossa saan vedetty noilla painoilla treenin tänään. Hannakin yritti hieman vihjata minulle, että "sun on oikeasti Dea jossain vaiheessa pakko alkaa himmaamaan treeneissä". Onneksi ei vielä :D Hyvinhän treeni kulki edellisen treenin raudoilla ja piti lisätä hieman. Sumu pääsi yllättämään kun otin levytanko telineestä rivepunnerrusta varten ja lensin päin naamaa lattialle vetoremmit kiinni tangossa :D No, sain pää skarpattu työsarjaan sarjaan ja se kulki ennätyspainoilla sekä hyvällä kontrollilla. Olen edelleen siitä mieltä, että kun kisoihin on 15 viikkoa aikaa, dieetti ei voi painaa eikä treenitehot voi kärsiä. Jos näin on pitää vaan skarpata ja laittaa asennetta peliin :) Se toimii hyvin.








Sumu oli todella läsnä tänään aaumulla aamulenkin jälkeen ja teki melkein mieli lyödä itseni päähän jos se olisi alkanut toimimaan siitä :D Muistutin itseni taas siitä, että offillakin voi olla melko sumuinen olo ajoittain. Pari kertaa kävi mielessä, että mitäköhän päivän etureisitreenistä tulee kun ensimmäinen liike on kovia kyykkysarjoja vapaalla tangolla. Jos jossain pitää fokusoida niin se on raskaissa kyykyissä. Onneksi pää kirkastui kun pääsin kyykkämään. Kiitos vaan Killelle viime viikon kyykyistä koska uskalsin laittaa enemmän rautaa tankoon ja hyvin ne kyykyt meni 100kg niskalla, ilman kantapääkoroikkeita :D Jeah!! Ehkä kyykkypelkoni vapaalla tangolla alkaa olemaan selätetty jossain vaiheessa kuten myös maastavetopelkoni. Jos alkaa pelkäämään niin mistään ei tule mitään. Tässä huomaa taas sen, miten paljon on päästä kiinni. Pelko on psyykkinen tila mikä vaikuttaa fyysisiin toimtoihin. Kun pelkään maastavetoa saan olla iloinen jos saan tehty sarja 90 kg:lla. Kun saan pelko laitettu syrjään niin sarjapainot ovat 120kg. Sama koskee kyykkyä. Optimaalinen tilanne on silloin kun osaa treenata kuin "päätön kana". Silloin tekee vaan eikä mieti turhia sitä, että pystyykö vai ei :) Siinä mielessä tämä sumu on aika jees, ei tule liian monimutkaisia ajatuksia päähän :D


Jos joku nyt kiinnostaa, niin tässä jotain kuntokuvia dieetin alusta ja edelliset kuntokuvat. Elossa ollaan vielä :D :D












Minulla on synttärit huomenna. En osaa päättää, trenaanko selkää vai käsiä ja olkapäitä synttäritreeninä :D

29.5.2015

Treeniarvonnan tulos, paino laskee ja homma etenee :)

Moikka :)

Hyvin kulkee :) Mun kroppa on laittanut hieman buustia päälle. Maanantaista lähtien paino on tippunut pari kiloa :O Huups….. Hikoilen kuin possu ja meinsin tänään liukastua omaan hikeen hackissa :) Naiseellista eh-hehe :D En vaan ymmärrä mitä ihmiset tarkoittavat kun sanoat , että dieetillä on kylmää ja hiki lakkaa tulemasta. Minulla on edelleen todella lämmintä ja hikoilen runsasti. Hyvä homma, kroppa toimmii edelleen siis :)



                               



Siirrytään nyt olennaiseen, eli Thunder Training & Nutriutionin fb arvontaan :) Arvonnassa oli yksi ohjaus veloituksetta. Arvontaan osallistuminne oli äärimmäisen helppoa, ei tarvinut kuin jakaa tätä ryhmävalmennusmainosta ja tykätä Thunder Training & Nutritionin fb -sivuista. Arvonta on nyt suoritettu lappujen ja kulhon avulla :) Ja voittaja on……







… MARKO LEHTINEN!!! Ukko pääsee treenaamaan :D Marko, laitathan mulle s-postia deahenr@gmail.com. 

Koska minulla on syntymäpäivä maanantaina niin päätin arpoa myös toinen treeni. Kun saa niin pitää myös antaa, eli minä saan vuosi enemmän ja annan yksi treeni lisää :) HANNA MÄENPÄÄ, sinulla on  yksi ohjaus odottamassa :) 


Kävin eilen poseramassa Julian kanssa. Kävin kyllä myös keskiviikkona treenaamassa poseja… ja tänään aamulla. No, kuten Jari totesi muutama viikkoa sitten niin "olen histortian eka syksyn kisaaja jolla on t-kävely pulkassa jo keväällä". Töitä on siis painettu aika paljon sen eteen. Ja töitä pitää painaa vielä. Tässä eilisen poset. Kyllä, noi ovat mustelmia. Minulla paukkuu verisuonet treenatessa. Kunnon fitnessbeibe räjähtää verisuonet treenatessa ja liukastuu omaan hikeen… vai miten se nyt meni :D :D 






Minulla piti olla jalkapäivä eilen. Olo oli kuitenkin herätessä sellainen, että päätion huilata. Kehoni kertoo minulle milloin on levon aika ja osaan nykyään myös toteuttaa kehoni toiveita. Näin lopputulos on paras mahdollinen. Reilu 20 vuoden urheilutaustalla osaa jo tulkita kehon signalit. Tänään vedin sitten jalkoja ja homma kulki hyvin. Sain lisätty painoja muutamaan liikkeeseen (reverse hack, prässi ja askelkyykky). Hannan mukaan näkee minun silmistä, että dieetti alkaa painamaan. Näitä sanoja kuullessani ajattelin että "paskat" ja heitin prässiin lisää painoja. Jos dieetti alkaa painamaan pitää treenata entistä kovempaa. Tässä vaiheessa ei voi painaa :D Päästä kiinni vaan. Hyvin kulki isommilla painoilla.

Tässä vielä pari kuvaa viikonlopun jalkatreenistä. Kuva ennen kyykkysarjaa ja sen aikana. Olin niin innoissani treenistä :D :D Kille Kuunteli rauhallisesti ja Harri nappasi kuvia kun meisti teki boksikyykkyä 100kg smithin tangolla. Killekin pääsi hommiin :D






Käykää muuten lukemassa Netan ja muiden valmennettavien kuulumisia Fitblogissa http://www.fitblog.fi/deahenrikson/blog/2015/05/29/netan-kuulumisia-ja-kehon-kuuntelua/

Netta on paukuttanut hyviä tuloksia viiden viikon aikana. Alkaa vaatteet löystymään :)




Tällaista täällä :) Huomenna on olkapää, rinta ja ojentajatreeni :) Yummy!


26.5.2015

Kuntotsekki, treenileiri, uusi yhteistyökumppani, muutoskuvia

Moikka :)

Treenileiri takana ja elossa ollaan :) Huomaa kyllä sen, että kroppani on tottunut kovaan rasitukseen koska palauduin hyvin treenien välissä ja energia oli muillekin jakaa. Treenejä oli siis neljä kahden päivän sisällä. Treenit olivat noin 2h pituisi ja täynnä erikoistekniikoita ja tehokeinoja. Ylitin itseni moneen otteeseen ja omat enkat paukkouivat. Maasta nousi 130kg, kyykkäsin 120kg niskassa, kapea prässi taisi olla 290kg ja boksikyykky smithissä 100kg tangossa ja tanko taitaa painaa noin 30kg. Toki oli varmistaja ja viimeiset toistot menivät yhteisvoimin mutta olen kyllä olen itse ihan tyytyväinen tähän ottaen huomioon sen, että takana on 20 viikkoa kisadieettiä :) Tässä pari kuvaa leiriltä.








Sain lupaa jakaa yhden valmennettavan muutuskuvia teille. Kuvien välissä on viisi viikkoa. Ensimmäinen kuva on otettu valmennuksen alussa 14.4.2015 ja toinen nyt 26.5.2015. Nainen on tässä ajassa tiivistynyt mukavasti ja kiloja on lähtenyt melkein viisi. Kysessä ei ole mistään ihmedieetistä vaan valmennettavani on oppinut syömään monipuolisesti, säännöllisesti ja riittävästi. Lisäksi hän on käynyt salilla 3-4 kertaa viikossa ja tehnyt par aerobista. Liikuntamäärä on siis ollut varsin kohtuullinen ja lepoa on ollut riittävästi. Hienoin aisa tässä on kuitenkin se, että valmennettavani voi paremmin ja parempi olo näkyy todellakin ulospäin. Tästä on hyvä jatkaa ja kuten jo aikaisemmin todettu, niin on ilo saada valmentaa motivoituneita ihmisiä ja auttaa heitä päsemään tavoitteisiinsa. 






Minulla oli kuntotsekki sunnuntaina. Kunto on mennyt eteenpäin, varsinkin selässä näkyy tiivistyminen. Tästä hyvästä sain luovutta hieman ruuasta :) Ja bonuksena sain yhden aamuaerobisen lisää :D En valita :D Tämä tarkoittaa nimittäin sitä, että ämmä kiristyy!! Minulla on edelleen 200g banaania jokaisen treenin jälkeen ja reippaasti hiilareita sen jälkeisesä ateriassa. Puuroakin on ja vihannekset vapaasti joten hyvin menee :) Olen edelleen valkuaispannarin koukussa ja sitä menee joka päivä.






Kävin eilen juttelemassa kosmetologi Janna Savolaisen kanssa. Aloitetaat tekemään yhteistötä. Janna tekee minulle elämäni ensimmäiset volyymiripset ensi viikolla. Vähänkö olen innoissani :D Tykkään ainakin itse käyttää ripsiväriä ja meikata silmät mutta totuus on kuitenkin se, että treenaan usein jopa kahdesti päivässä eikä ole kovin paljon järkeä treenata meikin kanssa koska se lähtee kuitenkin valumaan ensimmäisen sarjan jälkeen. Ripsien pidennyksissä on se etu, ettei tarvitse meikata silmiä sen kummemmin koska ne ovat koko ajan kunnossa :) Jannalla on todella hyvä maine ja ripset kestävät kauan. USkallan myös väittää sen, ettei palvelu ole pilattu hinnalla ;) Janna ottaa vastaan Laukontorilla Tampereen keskustassa ja paikan nimi on Kauneuspiste Alias.






Ja hei, vielä ei ole liian myöhäistä tiivistyä kesäksi. Jos tuntuu siltä, että läski ahdistaa, että maan vetovoima on liian voimakas ja että peppu kaipaa hieman ryhtyliikettä niin rohkeasti koodia vaan deahenr@gmail.com :) Tehdään asialle jotain! 





21.5.2015

Volyymitreeni Hannan kanssa kuvina

Moikka :)

Nyt on hieman erilaisia treenikuvia. Erilaisia siinä mielessä, että kuvat ovat oikeasti laadukkaita ja meno on juuri sellainen, kun se on  todellisuudessa, eli tässä ei olla lavastettu yhtään mitään :) Vedettiin Hannan kanssa kunnon volyymitreeni muutama viikko sitten ja Kimmo otti kuvia. Uskallan väittää sen, että kun oikeasti treenataa kovaa ja mennee oman mukavuusalueen ulkopuolelle niin touhu näyttää juuri tältä. Kaunista tai ei, mutta kehitystä tulee :) Onneksi ei tarvitse olla kaunis treenatessa. Asennetta pitää olla ja rohkeutta vetää täysillä ihan lopuun asti.

Kuvat: Kimmo Karvinen
Vaatteet: Fit4You
Meikit: Helena Mikkonen



























Niin juu, kun on tullut kommenttia siitä ettei dieettini näyttää etenevän blogikuvien perusteella, niin voin kertoa sen, että jostain syystä vaatteet löystyvät kovaa vauhtia ja saan kommenttejä livenä siitä, että kutistun koko ajan. Tänään ostin taas uudet rintsikat kun edelliset olivat päässeet liian isoiksi, taas. Salilla tulee kehitystä koko ajan. En ole kehittynyt näin hyvin koko treeniurani aikana. Minusta tämä dieetti tuntuu toimivan melko hyvin :) Jätetään minun valmentaminen minun valmentajalleni. Hän on erittäin hyvin kärryllä siitä, missä mennään. Lisäksi Jarilla on enemmän kokemusta näistä hommista kuin minä joten annan hänen hoitaa se työ minkä hänelle olen  antanut :) Ainakin minä luotan häneen ja käytän energiani muihin asioihin, kuten omiin treeneihin ja omiin valmennettaviin. Toki jokainen saa käyttää aikansa mihin haluaa muta näin minä olen tehnyt ja ajattelin tehdä jatkossakin.




20.5.2015

Kuulumisia, dieettiviikko 20, tankkauspäivä pulkassa, treenileiri ym.

Heips :)

Nyt on kevät ja pian kesä :D Olin tänään tsekkaamassa Kalevan Elixian tiloja ja oli niin ihan ilma, että tavoistani poiketen, päätin kävellä keskustaan ja nauttia auringosta. Takkia en tarvinnut. Olen paljon ulkona mutta syystä, että aamulenkit pitää tehdä aamulla ja tyhjällä vatsalla niin en pääse nauttimaan auringonpaisteesta silloin. Olen usein harkinnut sitä, että siirtäisin vuorokausirytmini muutamalla tunnilla eteenpäin niin, että voisin tehdä aamulenkit esimerkiksi kymmeneltä aamulla :D Toisaalta on muita etuja siinä, että herää aikaisin. 

Mainitsin viime postauksessa, että sain tankata sunnuntaina. Oli muuten ihan kivaa tankata :D Voisin ottaa sitä tavaksi :D Syöminen on kivaa ja kyllä hiilarit vaan maistuu. Päivä meni niin, että kävin lenkillä aamulla ja sen jälkeen olin kotona syömässä. No, siivosin kyllä hieman ja vedin päikkäreitä. Lisäksi ystäväni Sanna oli minulla yötä la-su joten syötiin yhdessä puuroa aamulla. Toinen ystävä oli sitten kylässä illalla :) Pitää panostaa sosiaaliseen elämään aina kun voi :) Olen erittäin sosiaalinen ihminen joten kavereille on aina aikaa.

Söin monipuolisesti erilaisia hiilareita m.m. uunibataattia ja uunijuureksia.


                          


Hieman vaahtokarkkeja kun valmentaja käski vetämään sokeria napaan :D Pinkkejä tietenkin :D





Kun käski syödä sokeria niin söin sitten jäätelöäkin :D 





Jotain terveellistä….




Ja sekä kaurapuuroa että riisipuuroa







Voisin syödä loputtomasti puuroa mutta valitettavasti annettu hiilarimäärä rajoitti hieman minun puuronsyöntiä :D Napa olisi voinut vetää ainakin tuplasti enemmän :D Btw, riisipuuro vaniljajäätelöllä on TÖRKEÄN HYVÄÄ!!!

Seitsemän hiilarimättöaterian jälkeen olin tämän näköinen. Iltakunto siis :)







Sain kyllä ladattu akkuja niin totaalisesti suunnuntaina ja lihaksiin tuli mielettömän hyvä paine. Minnan mukaan kaikki hiilarit menivät minun takapuoleen. Se oli kuulema sen näköinen illalla :D 

Maanantaina oli taas mukavaa palata dieettiruokavalioon ja hiilarittomaan aamupalaan. Jos mimmi kiristyisi hieman taas :)




Kuva: Kimmo Karvinen, vaatteet: Fit4You, meikit: Helena Mikkonen

Viikko on mennyt mukaavsti tähän asti. Paukutan kovia treenejä ma-ke, aerobiset ti-pe. Viikonloppuna menen treenileirille jolloin luvassa on tuplatreenejä sekä la että su. Tällä viikolla tulee siis poikkeuksellisen paljon liikuntaa, seitsemän punttia ja neljä lenkkiä. Viikonloppuna lähtee myös hieman ruokaa tai sitten saan lisää aerobista. Viestiteltiin Jarin kanssa tänän, että alkaa olemaan aika laittaa hieman buustia tohuun taas :) Olen niin valmis siihen!! Kun ruoka lähtee niin muija kiristyy :D 



Kuva: Kimmo Karvinen, vaatteet: Fit4You, meikit: Helena Mikkonen




Julia oli eilen jeesaamassa treenissäni. Se tuntuu kyllä tänään koske takapuoleni ei ole ollut näin kipeä pitkiin aikoihin :D KIITOS Julia!!! Perille meni :D Olen itse siitä mieltä, että ikinä ei voi olla liian lihaksikas takapuoli. No okei, se koskee kyllä myös muita lihasryhmiä. Eli lihasta saa olla ja paljon :)



Kuva: Kimmo Karvinen, vaatteet: Fit4You, meikit: Helena Mikkonen



Tänän on plusspäivä ja heitin äsken tällainen setti naamaan. Suklaapuddingia murukahvilla ja banaanilla. Päälle kanelia ja lisukkeena glutamiinia. Hetken päästä oilisi treenin paikka. Luvassa on olkapää- sekä rintatreeni. Boom Boom!!!!







Niin ja hei, muistattehan että minulta voi ostaa yksittäisiä ohjauksia sekä ohjauspaketteja. Suosittelen lämpimästi jos haluaa saada enemmän irti omista salitreeneistä ja saada vinkkejä treenitekniikoiden suhteen :) Rohkeasti koodia vaan tulemaan deahenr@gmail.com :D







16.5.2015

Tiimipäivä kuvina ja tankkauspäivä :)

Moikka :)

Nyt on pari lepopäivää pulkassa. Aamulenkit olen tietty tehnyt mutta ei salitreenejä, ohjauksia kyllä. Treenit kulkivat alkuviikolla niin hemmetin hyvin että poikkeuksellisesti treenasin neljä päivää putkeen. Se tarkoittaa myös sitä, että pitää levätä pari päivää sen jälkeen. Tein jalkoja Teron ohjauksessa keskiviikkona. Yllätin itseni täysin kun prässissä oli 265kg ja toistoja tuli muistaakseni 10+4+5 (rest pause). Liikerata oli luonnollisesti laaja ja lihaspaine hyvä :) Ihan ok ollaakseen dieettiviikko 19 :)

Meillä oli tänään tiimipäivä. Tässä hieman laatuviihdettä teille, kuvia treenistä. Tein olkapäitä, rintaa ja ojentajia. Miten niin kuvauksellinen muija ja upeat ilmeet :D En vieläkään ymmärrä miten joku voi olla nätti treenatessa :)



                                 



















































Huomenna olisi tankkauspäivä. Ehdotin Jarille tämä eilen ja päätettiin testata miten keho siihen reagoi. Takana on 19 dieettiviikkoa. Hiilareita on ihan hyvin vielä joten varsinaista fysiologista tarvetta en koe olevan. Treenitehot hyvät jne. Testataan silti koska siitä voi saada aineenvaihdunnalista boostia jolloin paino saattaa reagoida siihen positiivisesti. Ja hei onahan syöminen kivaa ;) Ohjelmassa on ihan mukavasti ruokaa. Seitsemän ateriaa jossa jokaisessa on 90g riisiä/kaurahiutaleita ym. Lisäksi mukavasti jäätelöä, vaahtokarkkeja, hedelmiä, marjoja, bataattia, uunjuureksia ym. Joudun siis syömään. Normaalisti en ole syönyt puhdasta sokeria tankkauksessa mutta nyt tuli käsky valmennuksen puolelta joten kai nyt on pakko tehdä nin kuin käsketään. Oli kyllä ihan tosi syntinen olo mennä Makuuniin ostamaan karkkeja ja Sokokseen jäätelöä :D Pikkasen uusi tilanne. Eikä enää edes tekee mieli tankata vaan menisin paljon mieluummin vaan treenaamaan huomenna. No, syödään nyt kun saa syödä :)