Sidor

1.1.2018

mitä tuli tehty 2017

Hyvää uutta vuotta :) Se on 2018 nyt. Tajusin eilen etten ole ihan parikymppinen enää koska siirtyminen 1900 luvulta 2000 luvulle tuntuu melkein eiliseltä. Siitä on jo 18 vuotta :D Hehhe…

Minun 2017 on ollut täynnä hyviä asioita, paljon uusia tuulia ja ihmisä. Elämä otti ison harppauksen eteenpäin. Vuosi sitten olin vielä 2016 syksyn kisadieetin reversedieetillä. Olin aika loppu jouluna :D Me herättiin siskoni kanssa klo 06 jouluaattona + joulupäivinä ja mentiin ulos tekemään mäkivetoja Nauvon pimessä maastossa keskellä ei mitään. Olo oli edelleen rasvaton ja nälkiintynyt kisadieetin jälkeen mutta fiilis hyvä koska tiesin että edessä oli hyvä kehityskausi.







kondis viime joulun tienolla




Olin jo pidemmän ajan suunnitellut ottavani mukaan joku muu liikuntamuoto lajitreenien rinalle. Halusin monipuolistaa oma treenipaletti. Puntti ja aerobiset treenit eivät enää riittäneet, halusin muutosta tähän. Olin kuitenkin päättänyt että muutosta tulee vasta kisojen jälkeen koska kisadieetti vie sen verran resursseja ja palautumiskapasiteettiä että ainut järkevä vaihtoehto olisi aloittaa uusi harrastus kun kroppa on palautunut hieman. 

Päässä oli jotain ajatuksia painonnostosta, tanssista, yleisurkasta ja voimistelusta. Telinevoimistelu oli jo reilu vuosi pyörinyt takaraisvossani enkä saanut ajatus pois sieltä. Päinvastoin, sana telinevoikka suorastaan huusi korvieni välissä. Vaikka olen harrastanut joukkue- je telinevoimistelua junnuna ja jopa kisanut lajissa niin kyllä siitä on aikaa. Tiesin että alusta pitää aloittaa. Tiesin myös että paino ja lihamsaa on pikkasen eri nyt kun silloin alle 20 vuotiaana 50 kiloisena tyttönä. 

No, koska ajatus vaivasi minua niin päätin tehdä asialle jotain. Olen aina ollut siitä mieltä että jos haluaa tehdä jotain niin pitää myös tehdä sitä. Muuten kaduttaa myöhemmin. Otin siis puhelin esille ja soitin kaverini suosittelemalle mieshenkilölle, Jarkko Harjulle. Lopputulos oli ensimmäinen treeni Ikurin liikuntahallissa. 

Aloitettiin viikoittaiset harkat vasta huhtikuussa. Ajatus oli pitää pomppimiset oheisharjoitteluna. No, nälkä kasvaa syödessä ja jossain vaiheessa totesin että puntti taitaa olla oheisharjoittelu telineille. Ainakin jos katsoo treenimäärien jako :) 

Kevät ja kesä meni aika lailla Ikurissa, puntilla, lenkkipolulla ja töissä. Välillä kävin kotona nukkumassa ja hakemassa eväitä :) 

Syksyllä vasta tuli muutoksia. Aloitin ohjaustyöt Tamperen Sisulla viitenä päivänä viikossa. Tämä tarkoitti minulle huomattavasti monipuolisempi työkuva. Omien aikuisvalmennettavien lisäksi oli nyt myös lapsia ja junnuja. Syksy on ollut todella kehittävä ja hyvä aika ohjausrintamaalla :)

Syksyllä alkoi myös lisäopinnot Varlassa nimittäin Valmentajan ammattitutkinto, VAT. Halusin hieman painavampi tutkinto liikunnan ammattitutkinnon / fitness- & ravintovalmentajatutkinnon lisäksi. VAT oli pienen keskustelun ja harkinnan jälkeen paras vaihtoehto mikä suosittelen myös muille. Syksy on opettanut paljon ja veikkaan että kevät tulee opettamaan vielä enemmän. 








Joulu meni taas Nauvossa perheeni kanssa. Joululoma on perinteisesti aika jolloin syödään maha täyteen ja maataan sohvalla rakkaiden kanssa. Minun joulustani tuli vahingossa kunnon treenileiri kun en jaksanut maata sohvalla ja silitellä kissoja ihan koko ajan :D 








la pitkät treenit ikurissa -> Nauvoon
su 60 min mäkiveto ja mk lenkki + joku metsäkävely illalla
ma lenkki aamulla ja aamupäivällä puntille mm vetämään leukoja ja maasta
ti 60 min mäkiveto ja mk lenkki + äidin uuden pyörän testaus, eli 60 min lenkki + illalla 1,5 metsälenkki perheen kanssa. Tää päivä lähti kyllä lapasesta. Mutta kun raitis ilma…..
ke 60 min mäkiveto ja spurtteja + illemmalla kyykkyhommia
to 60 min mäkiveto ja mk lenkki + olkapäät ja ojentaja kotona Treella










Tuli ainakin tehty vetoja, loikkia ja spurtteja. Siltä tuntui myös jaloissa loppuviikolla :D









Ja hei!
4.2.2018 alkaa kaksi 6 kk:n treeniryhmää Tampereella 

Ryhmä 1: tavotteesi on pudottaa painoa, kohottaa kuntoa, kiinteytyä ja parantaa elämäntapoja 
Ryhmä 2: tavotteesi on kasvattaa lihasta, laittaa nostotekniikat kuntoon, kohottaa kuntoa ja kehittyä 

Ryhmäkoko: 5 henkilöä/ryhmä
Ohjattu harjoitus johon kuuluu alkuverryttely, treeni ja loppuverryttely (90 min) kerran viikossa (sovitaan ryhmän kanssa ajankohta mikä sopii jokaiselle)
Hinta: 149e/kk (sis alv 24%)

Sinä saat:
- 24 ohjattua harjoitusta kestoltaan 90 min
- tarvittavat tapaamiset valmentajasi kanssa 
- henkilökohtainen ja monipuolinen harjoitusohjelma + ruokavalio sekä päivitykset näihin
- konsultaatio + seuranta valmennusjakson aikana
- kuntotestit kauden alussa ja lopussa
- ryhmän tuki
- paljon vinkkejä + uusia ideoita
- kaupan päälle saat parempi liikkuvuus, vahvempi keskivartalo, energisempi olo ja parempi fyysinen kunto 

Ilmoitautumiset ja kyselyt dea@thundertrainingnutrition.com.

Huom! Jokaiseen ryhmään mahtuu vain viisi (5) henkilöä joten varmista paikkasi jo nyt :) Luvassa on huikea meno ja kehitystä :)!















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.