Sidor

9.11.2014

Ajatuksia maidottomasta ruokavaliosta ja pään merkityksestä treeneissä sekä jonkun sortin belfie :)

Heippa :D!!

Otin elämäni ensimmäinen varsinainen belfie. Eikä hävetä ollenkan :D Miksi hävetä kun töitä on tehnyt sen eteen jolloin minusta saa fiilistellä hieman omista tuloksista :) Kyllä noissa reisissä jotain tavaraa on tullut. Enemmän saa tulla ja kireämpi saa olla mutta ei se mitään, homma rullaa eteenpäin koko ajan!





Monella on maidoton ruokavalio. Itse olen saanut pienen vastareaktion siihen. Tuntuu siltä, että joka toinen on maidottomalla ruokavaliolla ja sanoo että maitorahka turvottaa ihan sikana. Ehkä olen muutenkin niin turvoksissa koko ajan etten huomaa maitorahkan vaikutusta :D Itse olen lähtökohtaisesti siitä mieltä että jollei ole varsinaisia ongelmia maitotuotteiden kanssa kuten esim laktosi-intoleranssi niin miksi rajoittaa ruokavalionsa? Pyrin syömään mahdollisimman "normaalisti" ruokavalioni puitteissa. Olen aina ollut hyvin tarkka ruokan suhteen ja koen että se on tervettä pitää syöminen mahdollisimman pienillä rajoitteilla. Ruuasta voi tehdä todella monimutkaista ja olen itse aikoinaan tehnyt näin. Olen esimerkiksi ollut kasvissyöjä ja jopa vegaani. Mun suhtautuminen ruokaan on aina ollut tavalla tai toisella hieman erikoinen ja siksi koen että järkevintä on pitää se mahdollisimman laajana, varsinkin nyt kun olen offilla ja voin tehdä sitä. Kun kisadieetti alkaa tulee rajoitteita väkisinkin. Toinen syy siihen on se, että haluan saada mahdolllisimman monipuolisesti ravintoaineita ruuasta. Kukin omalla tavalla ja ymmärrän täysin jos kroppa ei oikeasti kestä esim maitotuotteita tai gluteenia, mutta jos näin ei ole, niin miksi syödä rajoittetummin kuin tarpeellista siksi että muutkin tekee näin :)? Toivottavasti kukaan ei nyt vedä hernettä nenään tästä, se ei todellakan ollut tarkoitus! Mulla on moni kaveri jolle maidoton ruokavalio on ollut suuri apu esim vatsaongelmien kanssa. Minusta on hienoa että ratkaisu on löytynyt ja että he ovat saaneet apua pienellä muutoksella :)

Söin pakosta rahkaton aamupala tänään. Unohdin meinaa eilen ostaa rahkaa. Tilalle söin pinaattimunakasta. 6kpl valkuaista, 2 kpl keltuaista, pinaattia ja suolaa. Kaveriksi kaurapuuroa ja heraisolaattia :) Kyllä kelpaa kasvaa näillä :) Ja olihan se munakas hyvä!!





Oletteko muuten huomanneet miten paljon pää vaikuttaa treeneihin? Tämähän on pitkään ollut tiedossa, että psyykkeellä on todella suuri merkitys urheilusuorituksissa, itse olen huomanut sen varsin hyvin. Esimerkiksi eilen kun treenasin jalkoja volyymina, eli paljon sarjoja ja ja lyhyitä palautuksia. Jokainen tietää varmasti miltä tuntuu tehdä tällaista jaloille kun mukana on raskaita moninivellikkeitä kuten kyykkyä ja maastaveto ;) Kun tietää mitä on tulossa niin ajattelee helposti valmiiksi että tulee olemaan rankkaa ja silloinhan se varmasti on näin. Ihan konkreettinen esimerkki on se kun esim tekee prässiä omasta mielestä ihan loppuun asti ja joku kaveri tulee sinne viereen seisomaan. Uskon että moni huomaa sen, että vaikka kaveri ei varsinaisesti tekee mitään niin jaksaa yllättäen vielä muutama toisto. Kun kaveri pitää kiinni prässistä, vaikka ei mitenkään auttaa niin tulee vielä muutama toisto. Ihmeellistä eikö :D?? Tässä huomaa sen miten paljon psyykke vaikuttaa treeneihin. Sama juttu jos on sellainen olo, että tänään ei taida tulla enkkoja esim maastavedossa. Silloin niitä ei ihan varmasti tule. Jos taas ajattelee että tänään on hiton hyvä päivä ja rauta on kevyttä niin eiköhän se näin on ;) Tästä löytyy paljon esimerkkejä ja jokainen treenaaja tunnistaa varmasti itsensä :) 

Tänään on isänpäivä. Soitin aamulla äidilleni ja toivotin hyvää isänpäivää :D Isäni kuoli kun olin teini-iässä eikä meillä ole muita miespuolisi elossa suvussa joten huomioin sitten mamma sekä isänpäivänä että äitienpäivänä. Soitin mä siskollenikin :) Pointtihan on kuitenkin huomioidan omia vanhempia ja rakkaita :) Näin meillä.

Tilasin muuten eilen Fit4Youlta uusi ns "tissipaita", eli kuvassa olevaa maastokuvioitu toppi: Tilasin itselleni limevärisen :D Noi on aivan törkeän mukavat päällä ja hyvänlaatuiset. Ne on myös tarjouksessa tällä hetkellä, 29,9 egee, ei paha ;) Suosittelen!!!


4 kommenttia:

  1. Kiva kun postaat taas enemmän :)

    Voisiko tuon varmistuksen, ettei ole robotti, poistaa kommentoinnista. Noista teksteistä on mahdoton saada selvää ja jos sulle ei oo erityisesti tullut spammia, niin tuolla ei varmaan ole juuri käytännön merkitystä. Ja hidastaa kommentointia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että on kivaa kun postaan :)!!

      Mä meen heti yrittämään saada se pois :) Kiitti kun sanoit!

      Poista
    2. Hei sanavarmistus on pois päältä ja on ollut kun poistin se joskus aikoinaan. En tiedä miksi se kuitenkin tekee noin... SORRY!!!

      Poista
  2. I agree. =) Otin stringeissä belfien tai enneminkin kuvan takaposesta. Avovaimo valitti ettei miehet voi ottaa kehityskuvia stringeissä. Noissahan ne saavutetut tulokset näkyvät parhaiten. Laitan kehityskuvat vierekkäin, sitten näen tulokset. Ei boksereissa takapuolta näy. Oikea asenne olla ylpeä omista tuloksista välittämättä muista. Lupasin olla pitämättä stringejä vaimon edessä. Vielä vähemmän muille näyttäisin. :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.