Sidor

19.4.2017

Onni on olla terve

Terveys on jännä asia. Sitä ottaa usein itsestäänselvyytenä kun sitä on ja sitä arvostaa todella paljon vasta silloin kun sitä ei ole. Flunssan jälkeen muistaa hetken mitä mahtavaa on olla terve. Loukkaantumisen jälkeen osaa myös arvostaa sitä, että kroppa toimii ja ehjä. Tämä koskee sekä ei urheilevat että urheilevat ihmiset. Toki urheileva ihminen on erityisen herkkä terveyteen liittyvien asioiden suhteen.

Urheilija on varsin tietoinen omasta kehosta sekä sen toiminnasta. Tämä on hyvä asia esimerkiksi vammojen ennaltaehkäisyn kannalta mutta joskus on myös hyvä osata olla kuuntelematta oman kroppaa liian tarkasti. Tämä koskee esimerkiksi kilpailukausi jolloin usein viedään kroppa äärirajoille ja silloin pitää vaan pelata homma niin hyvin kun pystyy.


Kuva edellisestä kisaprepistä

Arvostan tällä hetkellä suunnattomasti sitä, että olen terve ja saan sekä pystyn liikkumaan ilman rajoitteita. Tai toki niitä rajoitteita on kun tullaan esimerkiksi liikkuvuuteen tai motorisiin taitoihin :) mutta niitä voi aina kehittää ja viedä eteenpäin.

En ota terveys itsestään selvyytenä. Teen joka päivä töitä sen eteen lepäämällä, liikkumalla ja syömällä monipuolisesti. Lepään kun kroppa sitä vaatii, liikun monipuolisesti ja huolehdin siitä, että elimistöni saa riittävästi ravintoaineita. Huolehdin myös kehonhuollosta ja heikkojen alueiden kehittämisestä.



Kuva 2015 kisojen jälkeen
Kuva 2015 kisojen jälkeen

Välillä on hetkiä jolloin joku paikka on kipeä tai toimii vähemmän hyvin. Silloin alkaa helposti miettimään niitä asioita joita ei voi tehdä. Itse olen ajatellut hieman eri tavalla. Jos joku paikka on rikki, mietin niitä asioita jotka voin tehdä. Kun jalkapöydässäni oli ylirasitustila juoksemisesta murehdin jonkun aiksaa sitä etten voinut mennä juoksemaan. Se oli todella rajoittavaa joten käänsin kolikon toisin päin ja tajusin sen, että hei, voin uida, pyöräillä, treenata yläkroppaa ja myös jalkoja. Päätin silloin ottaa haasteeksi vahvistaa keskivartaloa ja yläkroppaa, uida enemmän sekä keksiä liikkeitä jaloille jotka eivät rasita jalkapöytää. Kun sain hiusmurtuma yhteen kylkiluuhun huomasin nopeasti, että kipu meni aina pois kun menin treenaamaan. En pystynyt kääntymään sängyssä ja hengittäminen oli tuskallista. Treenaaminen meni kuitenkin todella hyvin kun hieman käytin mielikuvitusta ja kivut menivät aina hetkellisesti pois treenatessa.



Varvasmurtuma kun löin jalkani pakastimeen :D 


Olen huomanut sen, että moni lopettaa todella herkästi treenaaminen jos loukkaantuu tai jos joku paikka on hieman kipeä. Mitä jos silloin ottaisi haasteeksi treenata sitä mitä voi ja samalla vahvistaa heikkoja osaamisalueita. Urheilulääkärini Tapio Marin sanoi kerran "Jos oikea käsi on rikki, mene treenaamaan vasempaa kättä koska silloin pää pysyy kasassa ja aineenvaihdunta toimii paremmin jolloin oikea käsi paranee nopeammin". Tapsa on fiksu mies ja voin käsi sydämmellä sanoa sen että tämä on yksi parhaimmista ohjeista jotka olen saanut elämäni aikana :)

Kävin alkuvuonna verikokeissa. Ei siksi että minulla olisi joku ongelma vaan siksi, että fiksu urheilija käy säännöllisin välein tarkistamassa sitä, että kaikki on niin kun pitää. Vaikka tiesin että kaikki on lähtökohtaisesti hyvin, niin olihan se kieltämättä hieman jännittävää odottaa niitä tuloksia. Koska ikinä ei tiedä… Onneksi sain todeta sen, että kaikki on kunnossa.



Lauri Majamaa


Keskustelin jonkuin aikaa sitten yhden valmennettavan kanssa siitä miten menee. Hän totesi sen, että vaikka paino on tippunut mukavasti valmennuksen aikana niin parasta on kuitenkin se, että kolesteroli- ja verisokeriarvot ovat hyvässä kunnossa toisin kun ennen. Todettiin yhdessä, että tämä on yksi liikunnan ja hyvän ravitsemuksen sivutoutteista. Toki paino tippuu ja kehonkoostumus muuttuu. Mutta lisäksi tapahtuu paljon muuta. Tulee hyvä fiilis, olo paranee ja kyllä, veriarvotkin paranee :)!



Terveellinen ruoka on usein ihan tavallinen kotiruoka



Sain eilen nauttia siitä, että pystyn kyykkäämään. Aamulla olin kitollinen siitä, että jaloissa myös tuntui siltä että olin kyykänyt edeltävänä päivänä :D Mukavasta treenin jälkeisestä kivusta huolimatta lähdin reippaana tyttönä Ikurin liikuntahalliin treenaamaan Tamperen Sisun tiloissa Jarkko Harjun ohjaamana. Kipeät reidet unohtui hyvin nopeasti kun pääsin voimistelun makuun ja voin taas todeta sen, että kyllä liike on lääke :)!

Toukokuussa alkaa kaksi pienivalmennusryhmää Nauvossa ja kaksi Tampereella. Jokaiseen ryhmään mahtuu 3-5 henkilöä ja valmennus kestää 6 kk. Yhteisiä treenejä on 1-2 kuukaudessa riippuen ryhmästä. Treenit suunnitellaan jokaisen ryhmän tavoitteiden mukaan mutta luvassa on monipuolista liikuntaa jokaisen tavoitteiden mukaan.

Jos haluat treenata pienryhmässä, saada ryhmän ja valmentajasi tukea mutta kuitenkin sinulle laaditut yksilölliset ohjeet niin kannattaa varmistaa paikkasi pian dea@thundertrainingnutrition.com


Mitä saat?
-6 kk treeniä, tsemppiä, seurantaa ja konsultaatiota
- yksilölliset treeni- ja ruokaohjeet
- ryhmän tuki
- 12 yhteistä treeniä ja tapaamista ryhmän kanssa

ryhmäkoko: 3-5 henkilöä
aika: 6 kk, startti toukokuussa
hinta: 115€/kk (2 treeniä kk) TAI 82€/kk (1 treeni kk)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.