Sidor

18.5.2016

Pihtimittaus, posetreeni ja 19 weeks out :)

Moikka :)
Kuten kirjoitin aikaisemmin niin olin viikonloppuna pienessä nuhataudissa. Oltiin kuitenkin Minnan kanssa poseramassa sunnuntaina ja ilokseni sain kisakengät jalkaan ilman ongelmia. Ne olivat viime viikolla melko kireät vielä. Eli ainakin jalkapohjista on lähtenyt läskiä :D





Aloitin maanantaina treenaamaan taas "kevyellä jalkatreenillä. Ajatus oli tehdä tuntumahakuinen ja kevyempi setti. Nonniin…. Hyvä oli tuntuma mutta kevyt se ei ollut :D Innostuin ja tein todella hyvällä kontrollilla kaiken, huippusupistuksia ja pysähdyksiä. Lopputulos oli:

- tärisevät jalat vielä kotona
- molemmissa pohkeissa kulki paksu suoni josta oli helppo napata kiinni sormilla
- oikeassa takareidessä räjähti joku hiussuoni…
- otsan kautta hikoiltu määrä oli arvioltaan noin 10 litraa :D

Olen innostunut tekemään takakyykkyä kahden sekunnin pidoilla ala-asennossa. Sillä saa jalat hyvin töihin :) Suosittelen! Jalat ovat nyt keskiviikkona sen verran kosketusarat, että istuminen sattuu ja käveleminen on melkoinen tuska :D Hyvä treeni oli kaikin puolin ja perille meni!

Eilinen meni rintartreenin sekä olkapäätreenin merkeissä. Tein myös hieman vatsoja. Olen niin innoissani nyt kun olen saanut syvät vatsalihakset kunnolla töihin jolloin vatsatreenit menevät eri tavalla perille :) Vedettiin treenikaverini kanssa sellainen tissijumppa että nekin ovat kosketusarat tällä hetkellä. Puhumattakaan olkapäistä. Olen siis ihan hyvässä pienessä doms -tilassa :D No pain no gain vai miten se meni. 

Onneksi pääsin tänään Ristolle hierontaan! Risto on todella ammattitaitoinen :) Olen käynyt hänellä pian viisi vuotta enkä ole vaihtamassa vieläkään.






Mitattiin samalla rasvat pihdeillä. Seuraan millejä, rasvaprosentista en kamalasti välitä koska se perustuu oletusarvoihin. Millit sen sijaan on hyvä seurata painon ja kunnon rinnalla. Tässä tulos. Yhteismillejä on tällä hetkellä 26,7. Viime kisoissa niitä oli 23,2 ja viime joulukuussa 27,3. Millejä on liki saman verran kuin joulukuussa mutta paino on korkeampi. Elään siis siinä toivossa, että olen saanut hieman pihviä :D Rasvaprosenttini on tällä hetkellä 11,4. Muutta kuten jo kirjoitin niin olen lähinä kiinnostunut milleistä, ei rasvaprosentista. Kunto ratkaisee kuitenkin lavalla, ei mikään rasvaprosentti vaikka se saattaa kiinnostaa lukijoita :) Aamupaino oli 68,9kg ja pituus on edelleen 165,5cm. Oma tavoite on tietenkin mahdollisimman alhainen paino mutta tähtäin on nyt ensi sijaisesti 57-58kg:n tienoilla. Katsotaan sitten kun se on saavutettu miltä näyttää, onko kunto kireä vai ei. Mutta tällä hetkellä millejä on saman verran kuin viime syyskuun alussa. Ihan kiva :D

15.9.2015 yhteismillejä 23,2
8.12.2015 yhteismillejä 27,3 lapa 9,9, vatsa 5,3, hauis 4,7, ojentaja 7,5
18.5.2016 yhteismillejä 26,7 lapa 9,8, vatsa 5,1, hauis 4,5, ojentaja 7,3


Viestiteltiin taas vaihteeksi Jarin kanssa ja sovitiin tsekki ensi viikolle. Suunnitelma oli alun perin tsekata kunto viime viikolla mutta koska paino on tippunut 500g viikossa niin ei ole ollut tarvetta mennä sinne :) Toivottavasti vauhti pysyy niin ei tarvitse vieläkään tehdä muutoksia ruokavalioon. Syöminen on nimittäin ihan kivaa :) Toisaalta muutos ruokavaliossa tarkoittaa myös kiristyvä kunto joten ei todellakaan haittaa jos Jari vie minulta ruokaa! Minulla on tällä hetkellä hiilaria reippaasti aamulla, lounaalla ja päivällisellä. Saan joka aamu syödä 60g hiutaleita ja aina treenin jälkeen 70g riisiä. Lounaala syön yleensä riisikakkuja ja niitä on ihan kivasti myös :D Rasvaa on 2-3 kertaa enemmän päivätasolla kuin viime dieetillä. Rasvat on syklitetty joten niiden määrä vaihtelee päivittäin. 

Olen niin tykästynyt Fortixin aminohappoihin ja latariin! Aminosekoituksessa on todella hyvä suhde eaa, bcaa sekä glutamiiniä. Maku on just hyvä eikä liian makea. Käytän itse treenien yhteydessä sekä pitkin päivää. Näitä saa Sporttimekalta www.sporttimekka.fi. Hinta on varsin hyvä joten suosittelen myös sen puolesta ;)




Hyvä vinkki on sekoittaa pakastettuja marjoja ja aminoja sheikkeriin :) Siitä saa todella maukkaan drinksun :)






 Huomenna on lepopäivä salitreeneistä :D Onneksi! Hyviä treenejä teille!

P.s. Käykää tsekkaamaassa minun päivitetyt nettisuvut, olen melko intsinä niistä :) www.thundertrainingnutrition.com :)

Minut löytää myös facesta nimellä ifbb figure Dea Henrikson ja instasta @dea.henrikson. Valmennusjuttuja päivitän eniten faceen sivustolle Thunder Training & Nutrition. Käykää tykkäämäässä näistä jos te haluatte uusimmat jutut uutisvirtaan :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.