Sidor

7.5.2015

Kuvaus, kuntotsekki, mallipalaveri, treenileiri…

Moikka :)

Nyt on taas tapahtunut vaikka mitä :) Olen m.m. osanut kuunnella kehoa ja myös toteuttaa sen, mikä kehoni minulle kertoo. Päätin levätä :) Jotain olen oppinut vuosien aikana :) Osan levätä kun minun täytyy levätä. Nyt on toinen päivä pulkassa. Ajattelin huilata neljä päivää ja sen aikana panostaa muihin asioihin jotka ovat jääneet vailla huomiota viime aikoina.  

Minulla oli tiistaina kuvuaspäivä Turussa. Oltiin Frejan ja Hannan kanssa kolmestaan viihdyttämässä Kimmoa. Helena Mikkonen teki meille meikit. Helena on todella hyvä työssään ja tekee minulle kisameikit syksyllä. Jos joku on vailla kisameikkajaa niin kannattaa kysyä Helenalta, hän on itse kisanut 2013  (bf pitkä sarja) ja meikanut paljon kisajia. Helena on nykyään minun hovimeikkaaja :D :D  jee minulla on hovimeikkaajaa ;)








Kimmo otti minusta sekä poserauskuvia että treenikuvia. Vedettiin Hannan kanssa kunnon olkapää- ja käsitreeni. Ei siis mikään nätti kuvaustreeni vaan kunnon jumppa ja kuvat ovat sen mukaiset :D Hieman vaihtelua aina niin nätteihin fitnesskuviin ;)

Ennen kuvauksia piti kuitenkin saada pumppia oleellisiin paikkoihin, eli olkapäihin, käsiin ja selkään.







Näytän teille kuvia lähiaikoina kun saan niitä Kimmolta. Otettiin monta sataa kuvaa joista olen valinut 12 posekuvaa käsittelyyn ja nyt valitsen saman verran trenikuvia. Malttakaa siis hetken vielä ;)








Sain eilen Sporttimekalta lisäravinteita. Ne tulivat kyllä tarpeeseen koska kaapit olivat täytteen tarpeessa. Olen vaan niin koukussa tohon Scitecin karnitiiniin :D Vähänkö on kivaa lähteä amulenkille kun saa herkutella sillä ennen lenkkiä :D Jos nyt pikkasen liiotellaan ;)










Keskiviikkona oli kuntotsekki. Miten minusta tuntuu siltä, että olen kuntotsekissä ihan koko ajan :D Joko lähetän kuntokuvia tonne minun naapuritaloon tai sitten käyn siellä näyttämässä livekuntoa. No, sovittiin Jarin kanssa, että tsekataan viikon vielä miten kunto etenee ja tehdään vasta sen jälkeen muutoksia. Kunto etenee ja paino pysyy. Minulla on itse pieni teoria siitä, että stressaan alitajuisesti. Päätin siis laittaa yliopiston opinnot hyllylle kisoihin asti ja keskittyä kisoihin, omaan tiimiin, valmennuksiin sekä lapin koulutukseen. Olen loppupeleissä vain ihminen, ei kone, joten minun on joskus pakko karsia ja tehdä yksi asia kerrallaan jotta kattila ei kiehu yli. Tsekataan siis viikon verran miten tämä vaikuttaa kuntoon. Jännäksi menee :)

Jari puhui myös mukavia tuplatreenipäivistä tulevaisuudessa. Olin tietty heti ihan liekeissä :D Mikä olisi mukavampaa kuin se, että saisin treenata kahdesti päivässä salilla? Minulla on kokemusta tästä ja pidän siitä. Sen pitää vaan tehdä järkevästi tällä kerralla jotta palaudun. Eiköhän me hoidetaan se homma kotiin :)

Ilmoittauduin tänään treenileirille. Olen kovan täsyrääkin puutteessa. Tarvitsen joku totaalinollaus. Toiset ryyppäävät ja minä menen Jarin treenileirille vetämään neljä 2h:n treeniä kahdessa päivässä. Kehityksen kannalta tämä on …. kröhm kröhm… tooooosi järkevää :D mutta minun mielenterveyden sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta se on erittäin tarpeellista. Eli, ihanan kova rääkki, mä oon niin valmis :D :D Parastahan on se, että asun viereisessä talossa. Eli voin käyttää kaikki energia treenaamiseen :) P.s. valmennettavat hox, saatan saada melko paljon hyviä ideoita teidän treeneihin ;) ;) 

Kävin Biancanevellä tänään hiplaamassa strasseja ja muissa asioissa. Sovittiin Katjan kanssa samalla mallipalaveri minun kisabikineille. Oh my!!! Olen ilmeisesti menossa kisaamaan :D Mallipalaveri on kuuden viikon päästä ja tiedän kokemuksella sen, että aika vaan rientää. Aika siistiä :)

Ja hei, haluatko saada apua ruokavalion ja treenien suhteen? Tähän kannattaa tarttua, huippens yhteishinta :) Jokainen ohjelma laaditaan AINA asiakkaalle henkilökohtaisesti alkukartoituksen perusteella.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.