Sidor

3.7.2014

Eteenpäin mennään :)

Heippa!
Blogissa on ollut aika hiljaista. Syy siihen on se, etten halua rasita käsi koneella liian paljon sekä se, että  tämä on treeniblogi johon mieluiten kirjoitan kovista treeneistä ja kehityksestä, eikä InvaDean kuntoutuksesta  :D Jotain on kuitenkin tapahtunut ja homma menee eteenpäin koko ajan. Pikkuaskelin, mutta suunta on oikea.




Mun ohjelmaan kuuluu tällä hetkellä paljon tukilihasten vahvistamista, kevyttä jumppaa, hassujen virheasentojen korjaamisa, oikeiden lihasten aktivointia ja liikeratojen hinkkaamista sekä tietenkin hitosti lepoa, lepoa ja lepoa. Tällä hetkellä yritän oppia kävelemään sekä seisomaan oikein. Tänään meni parikin tuntia kun olin Gymin peilisalissa oppimassa kävelemään oikein. Kyllä :D Se on yllättävän vaikea kun on kehittänyt itselleen virheasento. Olen huomanut sen, että kun esimerkiksi sairauden takia joutuu lepämään hieman liian kauan niin menee helposti niin että tukilihakset ja lihakset passivoituvat hieman jotkut virheasennot saattavat korostua. Se on vähän kun aloittaisi alusta kun pääsee takaisin liikkumaan, pitää keskittyä liikeratoihin ja oikeiden lihasten aktivointiin. Tällä hetkellä jumppaan paljon kuminauhan kanssa sekä seison tasapainolautalla :D Kova työ palkitaan ja tuntuu siltä että kroppa alkaa pikkuhiljaan toimimaan ja kivut vähentymään. Onni on ja on ollut loistava urheilulääkäri sekä lääkäri, fyssareita, osteopaatti, valmentaja, perhe ja ystäviä!





Olin pari päivää Tampereella tapaamassa kavereita, hieman jumpaamassa sekä kehonhuolossa. Niin juu, oli mulla Iltalehden salikuvauskin. Viikonloppun viihdeliitteessä saattaa olla tuttu naama :)




Täällä painetaan eteenpäin positiivisin mielin ja todella kovalla sekä nöyrällä asenteella kehoa kuuntelen. Elämä rokkaa :D!!!

4 kommenttia:

  1. kivaa, että pääset vähitellen taas treenailemaan :D kuvista päätellen ainakin lihakset vielä tallella :) Mites paino on reagoinut treenitaukoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pää ei meinanut kestää kun ei päässyt salille :D Olen kyllä todella kiitollinen että mun lääkärit käskivät palata urheilun pariin!! Paino ei ole liikkunut mihinkään, se on ollut sama vuodesta 2012. Olen tiukka ruokavalion suhteen :) Kiva kuulla jos lihakset ovat tallella! Näin valmentajakin vakuuttaa :)

      Poista
  2. :( Siis voi vitsi sullakin jotain sellaista. Jotenkin tää fitnessbuumi on niin räjähtänyt, ettei monikaan ole ajatellut, että meistä kaikista ei ole heti siihen rääkkiin. Juurikin siitä syystä, että vartalo ei ole valmis. Mulle joku "nauroikin", että kävely pitäisi opetella ensin eikä ollut yhtään kaukana totuudesta. Kun syvät lihakset on olemattomat ja sitä kautta ryhti perseestä (suoraan sanottuna, vaikka sitä kukaan tavis ei näekään, siksi koulutettu ammattilainen oli tarpeen) niin ei vaan voi lähteä nostamaan kympillä raskasta rautaa. Viisi vuotta voi kuulemma kestää vammani parantuminen, ja vaikka toki olen sopeutunut tähän niin veetuttaa tämä. Eli en voi treenata yläkroppaa. Eli nyt kaikki on aloitettava alusta, ja kun on ikänsä seissyt ja kulkenut väärässä asennossa, niin kyllä tämä ON vaikeaa. Kun joku on tämän kertonut, niin tajuaa itsekin. Kun seison oikeassa asennossa, niin keskivartaloni väsyy tosi äkkiä eli kertoo sen ettei isot lihakset ole kunnossa. Pinnallisia voi harjoittaa miten vain, mutta ei se mihinkään auta. Olihan niitä muitakin vikoja, mutta jätetään kirjoitusmaratoonit sikseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää kuulla Johki :(! Nyt vaan keskityt siihen että saat itsesi kuntoon!

      Mulla ei ole noin paha tilanne. Olen urheilut koko elämäni ja kroppani on ollut täysin valmis tähän touhuun, oli varmasti mielissään kun vihdoinkin sai aikaa palautuakin :) Pitkä täyslepo on vaan inaktivoinut lihakset ja liikeradat joten niitä pitää aktivoida oikein. Olen aikaisemmin panostanut paljon tukilihaksiin mutta nyt pitää tehdä sitä vielä enemmän. Virheasento korjaantuu kun sitä aktiivisesti ajattelee ja keskittyy siihen että seisoo suorassa ja tekee liikkeet oikein. Mulla on siis ylipronaation provosoiva kevyt kierto mikä on tullut esille nyt. Aika yleinen juttu mutta tarkka kun olen niin hoidan se pois.

      Aina voi ja pitää panostaa hyvään ryhtiin ja tukilihasten vahvistamiseen. Pitää kuitenkin muistaa että tukilihakset vahvistuvat myös treenatessa kun tehdään liikeradat oikein, eli en näe estettä mennä treenaamaan kunhan keskittyy siihen että tekee teknisesti hyviä liikkeitä. Syvät vatsalihakset aktivoituvat ja vahvistuvat esim kyykyissä ja maastavedoissa kun niitä tehdään oikein.

      Kaikilla on jotain pieniä vikoja, anatoomisia epäkohtia ja virheasentoja, kuitenkin voi treenata. Fiksu ihminen tiedostaa omat ja hoitaa ne kuntoon jos ne alkaa vaivaamaan. Olet kyllä pian kunnossa! TSEMPPIÄ!!!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.