Sidor

27.12.2015

Joulun kuulumisia

Moikka :)


                      



Joulu on ohi ja tulin eilen kotiin Turun saaristosta. Takana on muutama päivä lepoa salitreeneistä ja rentoutumista perheen kanssa. Todellista laatuaikaa :) Joulu meni kuten aina, ruokavalion mukaan ja melko aktiivisena.











Joulukanan valmistus :D






Siskollani on kaksi koiraa, yksi amstaffi ja yksi rotikka. Ollaan vedetty kunnon aamulenkkejä siskoni kanssa joka aamu ja lisäksi ulkoilua metsässä sekä palloilua rannalla päivisin. Paras joululahja mikä koirille voi antaa, paljon ulkoilua luonnossa. Hiukan kyllä naurettiin siskoni kanssa sille, että ollaan joka joulu vedetty aamulenkkejä yhdessä kello kuudelta aamulla kun fiksut ihmiset nukkuvat. Saaristossa on vielä se hieno puoli, ettei ole valaistusta :D Nyt oli hyvä säkä kun oli täysi kuu ja kuuvaloa. Oli hyvä säkä myös sen suhteen, ettei ollut lumimyrskyä kuten viime jouluna.






Äiti sai joululahjaksi aaminohappoja sekä uusi treeniohjelma. Kuten tiedätte niin kun ikää tulee niin  monipuolisen liikunnan sekä lihaskuntotreenin merkitys kasvaa. Minulle on ensisijaisen tärkeä, että äitini voi hyvin ja pysyy hyvässä kunnossa. 

Jouluna oli tarkoitus käydä läpi uutta ohjelmaa yhdessä. Tsekattiin keskiviikkona keskivartaloliikkeitä kotona, perjantaina oli jalkatreenin läpikäynti salilla ja lauantaina sitten yläkropan treeni. Homma meni lopulta niin, että olin ohjaamassa sekä äiti että fammo salilla. 

Sain eilen viestiä äidiltä, että pakarat ja reidet ovat niin arkoja ettei käveleminen oikein onnistu kunnolla. Oli treeni mennyt perille. Olen kyllä niin ylpeä mammoista koska harva kuusikympinen tai seitsemänkymppinen nainen vääntää askelkävelyä, prässiä, punnerruksia, hauiskääntöjä, kulmasoutua tangolla ym. :)! Hyvin suunniteltu ja monipuolinen kokonaisuus (aerobinen treeni, lihaskuntotreeni, kehonhuolto sekä ruokavalio) vaikuttaa positiivisesti lihaskuntoon, peruskuntoon, tasapainoon, liikkuvuuteen, toimintakykyyn, painohallintaan, veri-arvoihin ym. Äiti tekee kaksi salitreeniä viikossa ja harrastaa lisäksi melontaa, käy joogassa, pyöräilee, tekee kävelylenkkejä ja on muutenkin aktiivinen sekä syö fiksusti. Treenikertoja tulee 4-5 viikossa ja siihen päälle aktiivinen arki. Tämä on hyvä ja monipuolinen kombo :) Toivoisin, että useampi seniori ymmärtäisi liikunnan, lihaskuntotreenin sekä ravinnon merkitystä oman toimintakyvyn kannalta! Jos sinulla on seniori lähipiirissä joka tarvitsee apua näiden asioiden kanssa niin kannattaa ottaa yhteyttä dea@thundertrainingnutrition.com. 






Tänään pääsin vihdoinkin itse treenaamaan. Minna sattui olemaan kaupungissa joten mentiin ydessä salille. Piti tietenkin napata kuvia treenin jälkeen :)















Otin vaihteeksi aamupaino aamulla ja totsesin sen, että painoa on tullut 4,1 kg kisojen jälkeen. Paino on tällä hetkellä 67,5 kg. Ruokaa on mukavasti, treeni kulkee ja on edelleen kiva katsoa itsensä peiliin kun kunto on hyvä. Tästä on oikeasti mukavaa lähteä seuraavalle kisadieetille. Siihen on onneksi vielä jotain 20 viikkoa aikaa :) Syksyllä on sitten oikeasti kireä mimmi lavalla :) Perkele :D!!!

Ja hei murut, vielä on aikaa hyödyntää tätä tarjousta ;) Jos ahdistaa joulusyömisen jälkeen niin ei muuta kuin koodia mulle niin laitetaan homma pyörimään :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.