Moikka :)
Tänään on torstai. Takana on aamulenkki ja aamupala :) Päivän ohjelmassa on mm selkätreeni. Kille kirjoitti vähän aikaa sitten aiheesta ruoka ja bodarin ruokapäiväkirjasta. Moni kysyy mitä minun kalorit ovat tällä hetkellä ja mitä saan syödä. En tiedä jos kysytään siksi, että yksinkertaisesti kiinnostaa vai siksi, että ollaan huolissaan siitä, etten syö ollenkaan :) Tämä on ilmeisesti kiinnostava aihe joten ajattelin kirjoittaa siitä.
Eli, olen kisadieetillä. Dieetin tarkoitus on polttaa rasvaa mutta kuitenkin säästää lihasta. Kun halutaan polttaa rasvaa pitää kuluttaa enemmän kuin syö. Tämä on mahdollista saavuttaa joko syömällä vähemmän tai lisäämällä kulutusta liikunnalla. Liikuntaa ei voi olla liikaa joten ruokavalioon pitää puuttua. Sanotaan usein, että 80% painonpudotuksesta/dieettaamisesta on kiinni ruokavaliosta. Se on siis avainasemassa.
Jos tavoite olisi puhtaasti pudottaa painoa niin homma olisi huomattavasti helpompi. Kyse on nyt kuitenkin kisadieetistä ja tavoite on myös säilyttää lihasmassa. Ruokavalio ja treeni vaikuttaa tähän. Ruokaa pitää olla riittävästi ja makroiltaan oikea jotta lihas säilyy ja rasva palaa optimaalisesti. Toki palautuminen treeneistä on myös mukava pitää hyvänä ja ne treenitehot :D Lihas saadaan säilymään kovilla sekä fiksuilla salitreeneillä, oikeilla aerobisilla treeneillä sekä ruokavaliolla. Pitää myös muistaa pitää JÄRKI sekä MALTTI mukana. Kun nämä asiat ovat kunnossa niin homma toimii.
Jokainen, tai no juu myönnetään, jotkut, tietävät, että alisyöminen on yhtä paha kuin ylisyöminen. Tämä koskee myös dieettaamista. Kroppa tottuu kaikkeen ja säätää mm aineenvaihdunta tilanteen mukaan. Jos jatkuvasti syö liian vähän niin aineenvaihdunta hidastuu eikä siitä saa kovin paljon hyötyjä. Hyvän aineenvaihdunnan ylläpitäminen on usein haasteellista kovalla ja pitkällä dieetillä. Moni laihduttaja tekee se virhe, että syövät liian vähän ja muutenkin väärin jolloin aineenvaihdunta menee sekaisin eikä kilot lähde ja jos lähtevät niin tulevat heti takaisin jos syö enemmän. Jojoilu you know ;)
Jepa, minulla on siis ammattivalmentaja ruokavalioni takana ja olen itse joskus liiankin tietoinen näistä asioista. En siis vain noudata ohjeita, vaikka toki niitä noudatan mutta en myöskään tee mitään mihin en itse usko tai ymmärrä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Jartsa tekee minulle ohjeet ja jos jotain mietityttää tai voisi tehdä toisin niin keskustellaan siitä, Jari perustelee miksi hän haluaa, että asiat tehdään jollain tavalla ja jos minulla on hyvä pointti niin sitä huomioidaan. Valmennukseen kuuluu toisin sanoen myös vuoropuhelua puolin ja toisin sekä keskustelua. Lopputulos on kuitenkin aina se, että tee yhtään mitään ilman että se menee Jarin kautta. Tarkoitan siis ETTEN TEE YHTÄÄN MITÄÄN mitä liittyy valmennukseen tavalla tai toisella mistä valmentajani ei ole tietoinen :)
No siitä ruokavaliosta. Syön viisi kertaa päivässä. Enemmän kuin moni muu :) Lisäksi juon latausjuomaa ennen treeniä, treenijuomaa treenin aikana sekä palautusjuoma treenin jälkeen. Yhteensä tulee kahdeksan ravintosaantia päivätasolla. En kuole nälkään :D Kaloreissa tämä on enemmän kuin monella jumppapirkolla tai ns "normaalilla" ihmisellä on. Toki makrot ovat hieman erit ja ne treenit :) Mutta ilman ravintoa mikään ei toimisi :)
Jokaisessa ateriassa on laadukasta proteiinia sekä rasvaa. Hiilarit ovat tällä hetkellä liki nollassa koska olen kisadieetin lopuvaiheessa. Muuten syön hiilaria liki jokaisessa ateriassa. Päiväni menee jotenkuten näin:
05.30 herätys, kahvia, karnitiiniä ja vettä naamaan. LENKILLE viimeistään 06.30
07-07.30 aamupala: usein raejuustoa, suolaa, öljyä ja kuituja
10.00 lounas: tuoreita vihanneksia (parsakaalia, kukkakaalia, punasipulia, varhaiskaalia, pinaattia, kesäkurpitsaa… ym), öljyä, suolaa, lihaa (paistinjauheliha) sekä valkuaista
12.00 latari naamaan ja salille jossa treeni, treenijuoma ja palari
14.30 päivällinen: tuoreita vihanneksia (parsakaalia, kukkakaalia, punasipulia, varhaiskaalia, pinaattia, kesäkurpitsaa… ym), suolaa, lihaa (kanaa) sekä valkuaista
17.30 Välipala: protskua ja rasvaa sekä aminohappoja
20.00 Iltapala: rahkaa, öljyä, kuituja ja aminohappoja
-> siitä sitten nukkumaan noin klo 21 (kyllä, lapsen rutiinit)
Lisäksi menee paljon lisäravinteita nappimuodossa: omega, d, c, monivita, sinkki, seleeni, maitohappo, kalsium jne.
Offilla tohon saa lisätä vielä kaurahiutaleita, riisiä, perunaa, pastaa, leipää, marjoja sekä hedelmiä. Nyt olen kuitenkin siinä vaiheessa dieettiä ettei niitä ei ole.
Ja ne kalorit sitten. Paljonko niitä on???? Moni on kuullut kauhutarinoita fitnesstytöistä jotka syövät alle 1000kcal ja treenaavat paljon. Minä en kuulu niihin :D Ottakaa iisisti :) On mahdotonta laskea kalorit tarkasti koska ne riippuvat niin paljon siitä esim. Syönkö tomaattia 350 g tai kurkkua 100g, valitsenko jauhelihaa vai sei ja onko treeni vai lepopäivä jne. Mutta, jos se rauhoittaa juko niin en mene alle 1500 kcal enkä yli 2000 kcal. Kalorit heittävät noiden välillä päivätasolla. Ja nälkää ei ole :) Mutta miinuksella mennään toki silti ja homma etenee koko ajan :) Niin kuin pitääkin.
Tässä ote eilisen posetreenistä. Huomenna on kuntotsekki :) Jeeee :D Minusta on aina mukavaa mennä tsekkiin :D
Sain eilen Heidiltä viesti, että kisavärit, öljyt, biksuliima ja muut tarvikkeet ovat tulossa postilla. Fit4Youlla on hyvä valikoima kisavärejä ja muita tarvikkeita. Kannattaa tilata niitä viimeistään nyt ja itse ainakin tilaan netin kautta jolloin varmasti saan kaiken minkä tarvitsen ilman että kuluu energia kauppareissuun :) Käykää tsekkaamassa Fit4Youn valikoima!! Kannattaa myös tsekata vaatetarjouksia, niitä on nimittin joka kuukausi ja ne ovat hyviä ;)
Jos kesäkilot ahdistaa tai jos kesäkunto2016 kiinnostaa niin saa laittaa minulle koodia :) Syksyllä on vielä muutama valmennuspaikka vapaana. Haluan pitää tiimi sopivan kokoisena enkä ota liian paljon valmennettavia joten jos haluat päästä mukaan niin kannattaa ottaa yhteyttä ajoissa :) Hinnasto ym löytyy osoitteesta: www.thundertrainingnutrition.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.