Moikka :)
Homma etenee ja käyn kuulema hieman hitaalla. Kun asuu yksin ja vääntää hommia ei huomaa, että tahti hidastuu. Kaikkeen tottuu ja minusta homma on edenyt ihan mukavasti siitä huolimata, ettei hiilareita ole kuin joka kuudes päivä ja silloinkin todella maltillisesti. Kyllä, treenin jälkeen en syö riisiä vaan vihanneksia, lihaa ja valkuaista. Kaikki vaan kautta tietty. Siihenkin tottuu :) Toki on ollut päiviä jolloin askel on painanut hieman ja pää on ollut sumussa. Niitä on alkanut tulla enemmän ja enemmän, mutta koska olen mestari itseni psyykkaamisessa löydän aina voimia ja energia jostain. Jollei muuta niin kahvista :) Päästä kiinni olen päättänyt.
Kunto etenee koko ajan |
No, nyt on kuitenkin pakko myöntää, kun useampi henkilö on kommentoinut toimintani. Olen kuulema sen näköinen, että olen todella pihalla sekä melko hidasliikkeinen ja flegmaattinen. Huomisin tämä itse varsin hyvin nyt luppuviikolla kun olin ystäväni luona kylässä. Siinä ajassa kun olin saanut ruokani tehty niin Marika oli ehtinyt tehdä vaikka mitä. Hieman eri vauhdilla :) Jäin kiinni muutamaan otteeseen siitä, että istuin katsomassa eteen tyhjyyteen lasittuneella katseella. Hyvin menee siis!
Tervettä tämä ei ole mutta en ole koskaan väittänyt, että kilpaurheilu on tervettä. Fitness on tervettä 95% ajasta jolloin ollaan offilla tai kisadieetin alussa. Silloin syödään monipuolisesti, riittäväsi ja levätään riittävästi jolloin palautuminen on optimaalinen. Dieetin lopussa on hieman eri meininki. Tuskin kukaan väittää, että kilpaurheilu on terveysliikuntaa, oliko laji mikä tahansa. Pitää muistaa sen, että terveysliikunta ja kilpaurheilu ovat kaksi eri asiaa. Terveysliikunta on todella terveellistä. Kilpaurheilu ei välttämättä ole terveellistä koko ajan. Silti haluan tehdä sitä ja silti rakastan kilpailemista. Kuten olen kirjoittanut aikaisemmin, kilpailin nuorena telinevoimistelussa ja sen jälkeen onkin ollut kova ikävä kilpaurheilua. Se on minun juttuni, oliko terveellistä vai ei :) Jokaisella on oma paheensa. Tämä on minun :)
Pelattiin farmaripeliä torstaina |
Dieetistä huolimatta pitää hoitaa arki, työ, kaverisuhteet ym. Olen siitä mieltä, ettei ne saa kärsiä oliko dieetti tai ei. Toki pitää karsia jostain mutta kun kyse on harrastuksesta, dieetti on hoidettava muun elämän ohella.
Kunto etenee mukavasti. Paino on edelleen 71-72kg mutta kropassa tapahtuu paljon. Näin verisuoni alavatsallani
Vielä on matkaa kisakuntoon mutta sitä kohti menen koko ajan. Katsotaan jos aika riittää kireään kuntoon, takana on kuitenkin melko pitkä dieetti ja tuhti lähtökunto :)
Huomenna on luvassa kuntotsekki. Jari on vihdoinkin tullut kotiin Kreikasta :) Ikävää on ollut! Ollaan toki oltu yhteydessä kunnon ja dieetin suhteen s-postitse koko ajan mutta se on kuitenkin eri juttu nähdä livenä. Toivottavasti hän on tyytyväinen siihen, mitä olen saanut aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.