Sidor

23.4.2015

Muutto pulkassa ja aamukunto

Hei :)

Terveisiä Tamperen keskustasta, olen muuttanut takaisin kotiin. LVI-remppa on minun asuntoni osalta ohi ja voin kertoa sen, että on niin siistiä olla omassa kodissa, WFC:n ja Pyynikin vieressä. Kauppa heti kadun toisella puolella, kaikki palvelut lähellä ja OMA SÄNKY :D Ei haittaa ollenkaan, että on pölyä kaikkialla ja että joudun siivomaan. Ruotsiksi on sanonta "borta bra men hemma bäst", eli suoraan käännettynä niin "poissa hyvä mutta kotona parasta". Hieno käännös :D  

Aloitin ensimmäinen aamu kotona ottamalla kuntokuvia. Piti rauhoittaa valkkua :D Vitsi vitsi!! Meillä kääntyi roolit tiistaina kun ilmoitin aamupainoni koutsille. Jari alkoi hermoilemaan siitä, että painoni junnaa hieman paikoillaan. Itse en stressaa ollenkaan siitä :D Kunto etenee, vaatteet löystyvät kovaa vauhtia (rintaliiveissä taas tyhjää tilaa, ennen tiukat paidat heiluvat vyötäröllä, olen siirtynyt s-kokoon jne.). S-postikeskustelu meni jotenkin näin: 

Jari: Paino junnaa… Odotetaan vielä tämä viikko jos paino laskee, muuten pitää laittaa hieman vauhtia päälle. 
Dea: Okei :) Älä kuitenkaan stressaa, vaatteet löystyvät koko ajan ja tuntuu oikeasti siltä, että homma etenee vaikka paino ei muutu. Ehkä mulla kasvaa lihakset samalla tai jotain ;) 

Kuten Jarikin totesi niin tärkeintä on, että kunto etenee mutta jos halutaan olla "luukireä" lavalla, niin silloin painokin pitä laskea hiukan. Näinhän se menee. Onneksi se ei ole junnanut kauan ja onneksi en itse osaa stressata siitä, en osa ottaa stressiä mistään :D

Tältä kunto näyttää tällä hetkellä. Kisakuntoon on todellakin matkaa vielä mutta hei, positiivista on minusta se, että näkyy jotain vatsalihaksia siitä holimatta, että läskiäkin löytyy ja painoni on 78kg. Voi siis olla, että rasvakerroksen alta löytyy jotain pieniä lihaksia :D Mä niin toivon!!!!






Salilla saan koko ajan lisätä painoja. Tein eilen olkapäätreenissä raskas sarja vipunnostoja istuen sivuille 14kg:n kässäreillä. Ne ovat mulle niin isot painot, etten meinanut uskoa sitä itse, mutta kaveri varmisti.  Hänen mukaan, tekniikka sekä toistomäärät olivat tosi hyvät joten mitäs siinä. Voimatasot kasvaavat ja pää ei pysy mukana. Mietin aina hysteerisesti, että en voi käyttää näin isoja painoja, tekniikassa on oltava jotain vikaa jos teen tällaisilla painoilla. Pyydän aina joku tsekkaamaan tekniikkani, ottamaan kuvia jonka jälkeen analysoin tekniikkani. Olen ihan hysteerinen sen suhteen. Vasta tämän jälkeen uskon, että oikeasti voin tehdä liike isoimmilla painoilla. Hassua eikö :D No, eilen tein vipareita noilla jättikässäreillä ja yritän nyt vaan uskoa, että tekniikka oli ok. Silloin kun kuukausi sitten siirryin 12 kg:n kässäreihin, pakotin ainakin kolme kaveria tsekkaamaan tekniikkani ennen kuin uskoin siihen itse :D Ja nyt ollaan jo suuremmissa luvuissa. Pääkoppa on edelleen 4 kg:n kässäreissä. 

Olen nykyään ilman aamupuuroa kaksi päivää jonka jälken seuraa yksi päivä aamupuurolla. Minuspäivinä saan varsinaisia hiilarilähteitä vasta salitreenin jälkeen. Jos on lepopäivä niin päivällisessä on hiilareita. Huomaan todella hyvin että kroppa on tottunut hiilareihin ja puuroon. Nyt kun se jää pois niin on luonnollista että keho reagoi siihen. Nälkää ei ole mutta huomaan sen olotilassa. Tuntuu siltä, että rasva palaa ;) Ou jee!!! Huomenna on plussapäivä. Aamupuuroa ja hiilareita liki jokaisessa ateriassa :) Tavallaan on hieman säälittävää, että kun muut haaveilevat herkuista dieetillä niin Dea haaveilee puurosta, kananmunista sekä lihasta :D Saan syödä kaikki edellä mainitut. Tekisi silti mieli syödä enemmän niitä. No, ei voi mitään. Näillä mennään :) Tässä kuva mun päivällisestä. Bataattia, kanaa, vihanneksia, valkuaista. NAM!!!





Tässä kuva minun vaatekomerosta. Laatikko kerrallaan :)






Ja mun uusi suihku :D






Ja hei, otan vielä valmennettavia tiimiin :) Jos tavoitteena on kasvattaa lihasta, päästä kesäkuntoon, kiinteytyä, polttaa rasvaa, parantaa ruokatottumuksia tai jaksaa paremmin arjessa niin laita rohkeasti mailia deahenr@gmail.com ja kerro hieman itestäsi niin räätälöidään sinulle sopiva paketti :) Jokainen ohjelma on henkilökohtainen ja vaadin tiukkaa raportointia koko ajan. Ohjaan Tampereella mutta valmennukset onnistuvat paikkakunnasta riippumatta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.