Sidor

16.10.2013

AIka menee, treenit kulkee ja vähän pohdintoja ravinnosta

Moikka! Täällä viikko on mennyt ihan sikanopeasti, äsken oli maanantai ja huomenna on jo torstai! Jotenkin aika rientää kun on päivisin töissä ja menee sieltä suoraan treeneihin. Olen jo tottunut siihen että minulla on vain yksi treeni päivässä vaikka se aluksi tuntui hiukan rasittavalta. Olen nukunut tunti myöhemmin ja heränyt "vasta" kello viideltä. Nyt kun en tarvitse mennä suoraan salille herättyäni niin olen ehtinyt venytellä rauhassa, syödä aamupala kotona, valmista eväät töihin ja tiskata. Se on muuten niin luksusta kun kotona on tiskattu siinä vaiheessa kun tulee kotiin salitreenistä illalla :D! Kun on kaksi treeniä päivässä aika on kortilla ja silloin esimerkiksi tiskaaminen jää vähemmälle. Nooh, en muuten ole siivonut kovin ahkerasti myöskään nyt kun aika olisi.... :) eli ajan puute siinä taitaa olla tekosyy minun tapauksessa :D

Treenit kulkee hyvin. Tein vahingossa penkkiä 70kg:lla maanantaina, sain varmistaja jeesaamaan pakkotoistojen kanssa. Luulin että tangossa oli vähemmän ja ihmettelin että miksi se tuntuu niin raskaalta, mutta huomasin jälkikäteen että käytössä oli raskaampi tanko. Pidin eilen lepopäivä ja tänään oli sitten etureiskojen ja pohkeiden vuoro. Kävi tänään myös säkä ja sain apua pakkotoistoihin :D treeni meni kyllä niin hyvin perille :D!

Fiilis treenin jälkeen

Treenin jälkeen maistuu palari Sporttimekalta ja banaani!




Nyt on muuten menossa kuudes dieettiviikko. Tarkoitus oli alun perin vetää 4-6 viikkoa dieettiä mutta menen näyttämään kuntoa Jarille 1,5 viikon päästä, eli silloin tulee 7 viikkoa täyteen. Katsotaan jos jatketaan tätä sen jäkeen tai jos lisätään ruokaa. Sähläsin kuitenkin niiden pähkinöiden kanssa alussa joten voisin hyvin vetää vähän ekstra dieettiviikkoja! Jännäksi menee :)

Kirjoitin toiselle sivulle juttu aiheesta siitä, että onko ruoka pelkkä polttoaine vai onko se myös nautintoaine. Itse näen että ruoka on polttoaine. Syön koska kroppani tarvitsee tietyt ravintoaineet säännöllisin välein. Maulla ei ole hirveästi väliä, toki on positiivista jos ruoka maistuu hyvältä mutta harvemmin jaksan panostaa muuhun kun siihen että ruoka on ravintorikas. Ikinä ei ole se tilanne ettei kana maistuisi, oliiviöljy olisi ällöttävä, rahkaa tulee korvista ulos tai ettei pysty syömään kananmunia tai parsakaalia enää. Päinvastoin, syön mielelläni sellaista ruokaa josta tulee hyvä olo ja mikä tukee lihaskasvua, rasvanpolttoa ja palautuminen. Olisi aivan järjetöntä vääntää esimerkiksi kermaperunoita, hampurilaisia, karkkia tai jäätelöä jo sen vuoksi että niistä tulee fyysisesti huono ja tukkoinen olo puhumattakaan miten paljon paskaa ne sisältää!! Minun mielestäni ihminen voi saada nautintoa muista asioista kuin ruuasta tai alkoholista. Olen vahvasti siitä mieltä että kannattaa löytää muita nautintoaineita kun ruoka ja nähdä ruoka lähinnä ravintona. Toki ruuasta voi nauttia ja pitääkin, en tarkoita ettei sitä saisi tehdä :) itse nautin aamupuurosta, rahkasta, parsakaalista, kanasta.... :) Olen syönyt näitä raaka-aineita lähes koko elämäni, eikä vieläkään tule ulos korvista! En näe syytä muuttaa hyväksi todetut ruokatottumukset huonompiin joten näillä mennään myös jatkossa :) Dieetillä hiilarit ja rasvat vähenee kuten myös muu ruoka mutta samoilla raaka-aineilla mennään kuten offillakin.

Veikkaan että moni muukin lajia harrastava on tottunut vastamaan kysymyksiin kuten "Syötkö taas rahkaa?", "Etkö ikinä kyllästy tohon?", "Kauanko meinaat syödä noin?", "Syötkö AINA sama aamupala!?!?" jne. Siihen vastaan yleensä että "Se on pelkkä ravinto". Myös sekoitukset: rahka oliiviöljyllä ja marjapiltillä, kaali-, rahka, tonnikalasalaatti valkuaisella, munapuuro (kaurapuuro kananmunalla) herättävät ihmetystä. Vastaus siihen on aina "Siinä on hyvät ravintoarvo ja laaja aminohappoprofiili". Myös matkaeväät kuten pakastettu riisi kanalla minigrip-pussista, kylmää kaurapuuroa yhdistettynä tonnikalaan, valkuaiseen ja parsakaaliin herättävät ihmetystä esimerkiksi junassa... Tai ikuiset minigipit protskujauheella, aminohapoilla, pähkinöillä tai pillereillä :D Jokainen tyylillään :) En nyt kuitenkaan tarkoita että se joka syö ällöttävimmät ruuat, tyliin pakastevihannekset suoraan pussista ja tonnikalaa purkista osoittaakseen ettei maulla ole väliä on se kovin jätkä. Pointtini oli se, että ruoka voi syödä myös vaikka se ei antaa kulinaarisia orgasmeja joka kerta. Joskus pitää syödä siksi että kroppa tarvitsee ruokaa. Tämä on korostunut minulle offilla, olen monesti pakottanut itseni syömään myös silloin kun olen ollut ihan täynnä ja on tehnyt mieli lopettaa. Näissä tilanteissa on ollut ihan samantekevää miltä ruoka on maistunut kunhan se menee alas. Kyllä minäkin saan nautintoja hyvästä ruuasta mutta minun määritelmä hyvästä ruuasta on yleensä se, että ruka on ravintorukas ja palvelee tarkoitusta eikä se että se on todella maukas. Valitettavasti en pysty nauttimaan esimerkiksi pullasta tai pizasta, vaikka maku voi olla hyvä. Tämä kuullostaa varmasti rajulta monien mielestä, mutta näin se on. En saa nautintoa "epäterveellisestä ruuasta" vaikka maku voi olla hyvä. Ehkä ajattelen liikaa mitä ruoka sisältää :) mutta toisaalta, ruuan sisältö vaikuttaa siihen miten minä voin ja jaksan joten sillä on merkitystä minulle. Tästä tuli näköjään deep shittiä :) koittakaa kestää!

Julkaisin tällainen kuvakollaasi Fitfarmin yleisillä Fb sivuilla eilen. Kuvat on teille tuttuja ennestään joten ei tässä ole mitään uutisarvoa :) Laitan se kuitenkin tänne :)



Jepulis, nyt on treenin jälkeinen palari vedetty ja pitää alkaa valmistamaan kasa riisiä, kanaa, parsakaalia ja valkuaista :) Hyvää iltaa teille!!

22 kommenttia:

  1. Vitsi miten hyvin kirjoitettu! Myös miulle ruoka on (nykyään!) pelkkä ravintoaine, jonka on oltava laadukasta, jotta kroppa voi hyvin ja jaksaa. En kaipaa mitään muuta ruokavaliooni. En karkkeja, en kermaa, en voita, en viinaa, jauhoja, sokeria. Voin huonosti joka kerta kun olen jotain sellaista syönyt, eli lähinnä sallittuina mättöpäivinä (okei, en viinaa, voita, kermaa tai karkkeja kyllä silloinkaan :D). Huono olo tulee ihan fyysisesti, mutta erityisesti henkisesti. Luulen, että se on osasyynä siihen, miksi minun on tosi helppo noudattaa tätä ruokavaliota. Tiedän, että tämä on hyväksi ja tiedän, että toisenlainen ei. Muut tehkööt muulla tavalla, minä teen näin.

    Ja joudun myös vastailemaan juuri noihin kyssäreihin, vaikka enimmäkseen "piilossa" syönkin ja vain aniharva pääsee sitä näkemään.
    Omituista on, että enkö KOSKAAN syö kahvileipää, enkö TOSIAAN ota vaikka kovasti tyrkytetään, enkö nyt voi ottaa EDES YHTÄ lasia viiniä ;) Tätä tämä on.
    Mutta mitään en vaihtaisi!

    VastaaPoista
  2. Kiva jos tykkäsit! Atriahan on jo brändanut lause "Hyvä ruoka, parempi mieli", kai se kattaa muutakin kun eineksiä ;) Miksi syödä ruoka josta saa huono olo kun voi syödä ruka josta voi hyvin. Kaikkeen tottuu ja terveellinen ruokakin voi olla hyvä :) Onneksi mulla ei ole ollut vapasyöntipäiviä, en kehtaisi selittä Bullerolle että olen syönyt samoja juttuja kuten muutenkin :)

    Syön kyllä omia eväitä muiden kanssa. Minusta siitä tulee outoa viimeisttään siinä vaiheessa kun syö omassa huoneessa, silloin vasta porukka alkaa ihmettelemään :) Onhan tämä ihan normi ruokaa. Jotkut syövat sama Saarioisten piza joka päivä, minä vedän sama kana&riisi&parsakaalikombo lounaaksi ja isolaattia + aminohappoja kahvitauolla. Ympäristöni saa hyväksyä minua sellaisena kun olen, en aikoo olla ketään muu kun oma itseni joten vedän avoimesti kaiken, ei siinä minun mielestäni mitään ihmeellistä ole :)

    Tsemit Liisa! Nähdään 9.11 :)

    VastaaPoista
  3. Täsmennän, että en tarkoituksella syö siis piilossa, mutta käytännön syistä siinä on käynyt niin. Olin pitkään yksin omassa toimistossa eli seuraa ei vain ollut :D Jäi tavaksi syödä koneen ääressä

    VastaaPoista
  4. Huikea muutos, kertakaikkiaan! Facebookin kautta sun blogiisi löysinkin ja lisäsin luettavien listaan :)
    Entisenä, tai pitäskö sanoa toipuvana, tunnesyöppönä voin hyvin samaistua tähän tekstiisi. Tsemppii treeneihin! -Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne :) Tervetuloa! Kyllä muutosta on tullut aika paljon viime kolmen vuoden aikana :D

      Hyviä treenejä ja tsemppiä syömisen kanssa!!

      Poista
  5. älyttömän hyvin kirjoitettu ! olen kanssasi aivan samaa mieltä, ja sait sanoiksi juuri sen mitä itsekkin haluaisin sanoa niille jotka jaksavat ihmetellä dieettiruokaani ja treenejäni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit siitä :)! Sä voi sitten jatkossa viitata suoraan tähän blogikirjoitukseen kun ihmetellään niin sun ei tarvitse sanoa mitään ;)

      Poista
  6. Miten, kun Sinulle ruoka on pelkkä polttoaine, eikä niin sanotusti nautinto, ja aina samat ruuat on ruokavaliossasi, mitä ajattelet ihmisistä, treenareista, joille kuitenkin ruoka on myös nautinto, ja haluavat ja nauttivat esimerkiksi kisojen jälkeen muutakin kuin ruokaa, jota syövät yleensä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen saa tehdän niin kun itse haluaa ja se, että mminä olen aika absoluuttinen ruuan suhteen ei tarkoita sitä että muut ihmiset pitäisi olla :) Ymmärrän todella hyvin että halutaan herkutella ja syödä vapaammin kovan kisadieetin jälkeen jolloin on ollut paljon mielitekoja ja kova nälkä :) Minusta on täysin normaalia että näissä tilanteissa haluaa syödä :) Olin huoltajana syksyn karsinnoissa ja expossa ja olin kyllä iloinen kisaajien puolseta siinä vaiheessa kun kisat olivat ohi ja ne pääsivät syömään :)! Itse en ole ollut siinä tilanteessa vielä, ekat kisat on vasta syksyllä 2014 ja jos tunnen itseni oikein haluan kyllä syödä ja tankata kisojen jälkeen mutta uskon myös että mun tankkaus koostuu ruuasta jonka avulla saadaan kroppa palautumaan hyvin kisojen jälkeen eikä herkuista. Luulen että siinä tilanteessa pelkkä puuro, vesi, banaani ja suola on suurta herkkua ;)

      Poista
  7. samaa minä mietin kun luin juttusi. ajattelen näin että ravintoarvoltaankin hyvä ruoka voi myös maistua hyvältä. ihan ruokapuolen ammattilaisena ja 30 vuotta saliatreenejä tehneenä tiedän että ruoka on ihmisen yksi mielihyväntuottajista. ja ehdoton kieltäytyminen ns, herkuista ei ole välttämättä psyykkeele hyväksi ;) ja tunnen kisaavia lajitovereita jotka osaavat myös herkutella silti homma ei karkaa käsistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Näin on varmasti :) Enhän kirjoittanut etten nauti ruuasta mutta että minun määritelmä hyvästä ruuasta on hieman poikkeava monien muiden määritelmästä siitä. Nautin kyllä mun ruuista. Mielestäni puuroa, rahka, kananmuna, banaani ym on hyvää :) En saa nautintoa ns "herkuista" kuten pizzasta, karkeista, pullasta, koska en ole tottunut syömään niitä. Se on varmasti ok :) Pointtisishan oli se, että se on hyvä myös nauttia ruuasta joskus :)

      Poista
  8. Yhdyn Anonyymiin. Yleensä kuitenkin niin sanotusti puhdasta bodyruokaa syövät, ja myös siitä välillä poikkeavat ihmiset/treenarit ovat monet todella hyvässä kunnossa kokoajan, ja tämä välillä myös niin sanotusti omasta ruuasta poikkeaminen nimenomaan tekee hyvää aineenvaihdunnalle, ja on niin sanotusti välttämätönkin kunnossa pysymiseen, aineenvaihdunta pysyy kieroksilla. Hiilihydraattia laadukasta paljon, normaalisti proteiinia ja vähän rasvaa yhdistettynä kovaan treenaukseen ja välillä aina esim kerran viikossa ihan muuta, on monelle hyvä ja toimiva tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heip Kiinnostunut! Minullahan on valmentaja joka miettii noita asioita minulle valmiiksi :) kalorivaihtelu on kyllä otettu huomioon ja voin kyllä kertoa että tämän tytön aineenvaihdunta toimii erittäin hyvin :D Hiilareista ei ole ollut puutetta tähän asti, toki nyt kun olen dieetillä ollaan vähennetty niitä hiukan. En kuitenkaan koe tarvetta syödä muita ruokia ja nautin siitä että saan syödä siitä mistä pidän, jokainenhan on yksilö ja jollekin sopii tietty tapa toisille toinen :) Tämä sopii minulle ;) Oma raaka-aine arsenaali on kuitenkin todella laaja joten kroppa saa varmasti riittävän monipuolisesti kaikki tarvittavia ravintoaineita. En siis syö pelkästään riisiä ja kanaa :)

      Poista
  9. Loistavaa kuulla Dea, että aineenvaihdunta pelaa mahtavasti, ja toivotaan ettäjatkuu myöd kisadetin, ja sen jälkeen. Hyviä treenejä sinne, ja varmasti Sinäkin joulupöydässä istut perheesi seurassa kerran vuodessa ilman omia eväitä, paitsi kisadiettihän nyt on asia erikseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sitä minäkin toivon :)! Jatkan kyllä jouluna samalla linjalla kuten viime jouluna, eli omilla eväillä joulupöydässä. Hyväksi todettu ei kannata muuttaa oli sitten off- tai dieettikausi menossa ;)

      Hyviä treenejä sinnekin ja kiitos kommenteista :)!

      Poista
    2. Jep, meillä on jo mietitty ruokavalioon sopiva joulumenu :D :D :D Kun koko perhe kuitenkin on tässä mukana, se tekee asiasta tosi helppoa!

      Poista
  10. Entisenä fitfarmilaisena pidemmän aikaa tullut luettua sun blogia ja on ollut hauskaa seurata. Mutta tää teksti vasta pysäyttikin ja siinä oli loistavia pointteja! Esim toi "kovin jätkä" kohta. Ihan naulankantaan!! Ajattelen ihan samalla tavalla, toteutus puolessa on tosin meikäläisellä vielä töitä:) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pidit tekstistä :)! Eiköhän se toteutus tulee ajatuksen perässä pienellä viiveellä ;) Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  11. Löysin blogisi vasta hiljattain, hienoa työtä olet tehnyt ja melkoisen muutoksen saanut kropassasi aikaan - onnea siitä!
    Rohkeneeko kysyä, paljonko on tullut painoa lisää tuohon elokuu 2010-kuvaan?

    Tsemppiä treenaamiseen ja diettaamiseen, arvostelijoita riittää mutta pääasia on että itse tietää mitä tekee, itselleenhän tässä eletään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Kropassa on tapahtunut niin paljon ettei pää aina pysy mukana vauhdissa ja se jää kyllä jatkossakin perässä kun tulevaisuudessakin pitäisi kehittyä :)

      Tottakai saa kysyä!! Mä olen ihan ok painoni kanssa vaikka lihasten lisäksi on tullut vähän läskiäkin :) Painoin 2010 52 kg ja paino on tällä hetkellä noin 85 kg, se oli ylimmillään 86,5 kg eli painoa on kolmessa vuodessa tullut 34,5 kg. Aika hyvä vauhti eikö ;)? No, se laskee kyllä kun pääsen kisadieetille :)

      Kiitos tsempeistä! Mulla on kyllä todella kova nahka enkä jaksa välittää negatiivisesta palautteesta. Tämä on kuitenkin arvostelulaji joten kai sekin kuuluu asiaan... No, pääasia on se että tekee sen mistä tykkää ja muut saavat sitten olla eri mieltä jos haluvat :) Tsemppii sinnekin!!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.